lauantai 14. tammikuuta 2017

Hawaii - Kiertelyä Oahulla ja visiitti Pearl Harborissa

Viikko takana Hawaijilla ja kolme päivää ollaan kierretty Oahun etelä- ja länsiosia vuokracitymaasturilla, joka on myös toiminut meidän majoituksena tuon ajan. Yritimme etsiä siedettävän hintaisia hotelleja, hostelleja, Airbnb-majoituksia sekä couchsurffaus-paikkoja, mutta tulimme siihen tulokseen, että kannattavin vaihtoehto sekä liikkumisen, nukkumisen ja kukkaron kannalta, on vuokrata auto, jossa voi nukkua.

Yöpyminen Hawaijin saarien leirintäalueilla on tehty mahdollisimman hankalaksi, sillä matkailijan on varattava leirintäpaikka netistä etukäteen, ei kuitenkaan yli 30 päivää ennen saapumista, yhdellä leirintäalueella saa yöpyä korkeintaan 5 peräkkäistä yötä ja osa leirintäalueista on auki ainoastaan viikonloppuisin tai vain osan aikaa viikkoa. Oahulla on 3 ja 5 yön leirintäalueita, joista lyötyy lista netistä. (http://www.to-hawaii.com/oahu/camping/) 
Vaikka yöpyisit leirintäalueella vain yhden yön, joudut silti maksamaan leirintäpaikkamaksun koko ajalta. Kaiken tämän lisäksi täytyy vielä hakea erikseen leirintälupa netistä. 

Aluksi ihmettelimme ihannesijainnilla sijaitsevien leirintäalueiden asiakaskatoa, mutta kun tutustuimme tarkemmin miten leirintäaluebusiness pyörii Hawaijin osavaltiossa ja tarkemmin ottaen Oahun saarella, ymmärrämme täysin, että byrokratian kankeat rattaat työntävät luotaan potentiaaliset telttailijat muihin majoituksiin. Camping on ehdottomasti halvin majoitusvaihtoehto, jos jaksaa nähdä vaivaa lupien ja kaiken maailman sääntöjen läpikäyntiin. 

Huonoja puolia autossa elämisessä on muun muassa puhelinten, tietokoneen ja muiden laitteiden laattamisen hankaluus, sillä meillä on vain yksi USB-portti käytössä, eikä ollenkaan autolaturia. Hiljaisen nukkumapaikan löytäminen saattaa olla vaikeaa, WiFin perässä ravaaminen on joskus rasittavaa sekä sen faktan hyväksyminen, että aina ei pääse suihkuun kun haluaisi tai olisi tarvetta, mutta onneksi Oahulla lähes joka rannalla on suihku, joita voi vapaasti käyttää.



Ko'olina Beach, Hawaii


Löysimme erittäin siistin ja viihtyisän rannan, jota ylläpitää Ko'Olina Resorts. Ainoita miinuksia kyseisessä rannassa on, että jos sinne haluaa mennä autolla, ilmaiset parkkispotit ovat aina täynnä ja niihin saattaa joutua jonottamaan, rannalla on erittäin paljon lapsiperheitä ja siellä on kielletty uimista lukuunottamatta lähes kaikki muut hauskat ranta-aktiviteetit.



Not much to do here then, huh?


Harkitsimme salikorttien ostamista, että pääsisimme tyydyttämään jumppahimoamme, mutta se ei ollut kannattavaa huonon Les Mills - tarjonnan vuoksi. Onneksi Grit Cardio - treeniä pystyy tekemään hotellihuoneessa ja oikeastaan missä vain puistossa tai nurmialueella. Sitä olemmekin hinkanneet erilaisissa ympäristöissä kieli poskella. 




Henkka after our morning Grit Cardio.




The park where we did our morning workout.



TIISTAI 10.1.2017, PEARL HARBOR 

Ehdottomasti yksi vaikuttavimmista sekä mielenkiintoisimmista kokemuksista tähän mennessä on ollut Pearl Harbor -armeijatukikohdassa vierailu. Sisäänpääsy alueelle on ilmainen ja lisämaksusta asiakkaan on mahdollisuus valita erilaisia opastettuja kierroksia. Ilmaista tekemistä ja nähtävää oli sen verran, että emme kokeneet tarpeelliseksi maksaa tällä kertaa kierroksista, vaikka ne vaikuttivat mielenkiintoisilta. Pääsimme näkemään muun muassa museon, jossa pyöri lyhyt dokumentti Pearl Harborin 7.12.1941 tapahtumista, saimme kokeilla oikeaa koodinmurtajalaitetta, näimme rähähtäneen torpedon, pienoismalleja laivoista ja lentotukialuksista ja useita räjähtämättömiä ammuksia.

Joka päivä 1300 ensimmäistä halukasta pääsee ilmaiseksi vierailemaan USS Arizona hylyn muistomerkillä, joka on rakennettu uponneen laivan päälle. Itse olimme sen verran myöhään liikkeellä, ettemme päässeet näkemään kyseistä paikkaa lähemmin. 

Vierailu Pearl Harborissa oli erittäin positiivinen, mielenkiintoinen, sivistävä sekä pysäyttävä. Countlessmilesandsmiles suosittelee lämpimästi Pearl Harbor - visiittiä kaikille historiasta kiinnostuneille yläasteiän saavuttaneille.




USS Arizona memorial is built above the sunken ship.


Huomioonotettavia seikkoja Pearl Harborissa: 

* Ilmaisiinkin aktiviteetteihin menee helposti 2-3h, eli jos haluaa käydä myös maksullisilla kierroksilla on hyvä varata aikaa reilusti. 

* Alueelle ei saa viedä laukkuja eikä reppuja. Ne voi jättää $3 maksavaan narikkaan alueen ulkopuolelle. 

* Parkkeeraaminen on ilmaista, mutta siihen kannattaa varata aikaa, sillä kohde on suosittu nähtävyys ympäri vuoden. 

* Ei sovellu lapsille.




Henkka in front of the fleet attack submarine USS Bowfin. 




Breaking the encrypted messages in the museum at Pearl Harbor.




Exploded torpedo at the museum.




Japanese Kaiten which is a one man suicide torpedo.




USS Bowfin at Pearl Harbor.



Viikon Oahulla pyörittyämme kaipaamme edelleen WOW-elämystä, jota varmasti moni lähtee Hawaijilta hakemaan. Täällä saisi poltettua koko reissubudjetin kahdessa viikossa, jos haluaisi tehdä ja kokea pää märkänä kaiken sen, mitä Hawaijin saarilla on tarjottavaa. Meidän on kuitenkin huomioitava reissumme kesto, tulevat muut kohteet ja kulut, joten kokemuksemme Hawaijista jää ohueksi huippuaktiviteettien osalta. 

Oahun etelä- ja länsiosa muistuttavat hyvin paljon Floridaa pois lukien Waikikin alue Honolulussa, joka on eliittituristeille räätälöity ostoskeskusparatiisi, jossa on maailman upeimpia kauppakeskuksia. Länsirannikon auringonlaskut ovat kuin matkaesitteistä ja näkymä merelle rantateiltä on huikea.



Sunset at Ko'Olina Beach, Hawaii


Seuraavassa blogissa kerromme säästövinkkejä ennen matkaa ja matkan aikana.  

Mahalo for reading! 

Emmi & Henkka 




maanantai 9. tammikuuta 2017

Hawaii - Aloha!

Hawaiji on ollut kauan aikaa varsinkin Emmin must visit - listalla ja päätimme kesällä reissua suunnitellessamme buukata lennot sen kautta seuraavaan kohteeseemme. Vietämme täällä yhteensä 2 viikkoa, jonka arvioimme riittävän hyvin tämän kokoisessa ja hintatasoisessa paikassa. 




Not even one hour in Hawaii and we already saw why one of its nicknames is rainbow state.
 

Olemme nyt olleet Honolulussa 4 yötä 2 tähden hotellissa, jossa WiFi toimii ainoastaan aulassa ja siinäkin tosi heikosti. Reissun suunnittelu on vaivalloista huonolla netillä, eikä tosiaan tee mieli istua hotellin aulassa koko päivää kytäten vähäisiä istumapaikkoja kuunnellen muiden matkalijoiden valituksia surkeasta netistä. 

Olemme vertailleet erilaisia majoitusvaihtoehtoja ja tulleet siihen tulokseen, että tämä on ehdottomasti kallein kohteemme tähän mennessä ja huonostakin yösijasta saa maksaa pitkän pennin. Yllätyimme tosin siitä, että ruoka täällä on kohtuuhintaista, sillä jenkkituttumme varoittelivat, että Hawaiji on törkyhintainen. Honolulu on ainakin toistaiseksi osoittautunut kalleimmaksi jenkkikohteeksi, jossa olemme käyneet. 

Ensivaikutelmamme Honolulusta on siisti turistirysä, jossa lomailee paljon rikkaita lapsiperheitä ja aasialaisia. Yleisesti ottaen Honolulu on erittäin positiivinen kokemus Jamaikaan, sen likaisuuteen, rasismiin ja turvattomuuteen verrattuna.




Surfing is a huge deal in Hawaii.
 

Ensimmäisenä kokonaisena päivänämme kävelimme Diamond Head kraaterille, jota oli suositeltu monessa eri lähteessä. Sisäänpääsy kävellen oli huokeat $1 / henkilö, joka menee reitin ylläpitoon. Itse vaellus ei juuri sykettä nostanut, mutta suosittelemme silti varustautumaan hyvillä kengillä sekä riittävällä määrällä nestettä vaikkakin enemmän erottuu massasta, jos varusteet vastaavat aktiviteettia, sillä näimme reitillä enemmän hameita, suoria housuja ja sandaaleja kuin urheiluun tarkoitettuja asusteita. Aikaa koko suoritukseen menee 1-2h ja mikäli Honolulussa tulee vietettyä pidemmän aikaa, kannattaa ehdottomasti käydä ihailemassa maisemia huipun reunalta.
 



Inside the crater at Diamond Head.




A view from the top of the Diamond Head crater. Honolulu, Hawaii




Got these stamps when we finished the climb to the top.


Olemme huomanneet pari kuukautta reissattuamme, että tykkäämme viettää päivät erilaisten aktiviteettien parissa kuten treenaten ja uusia paikkoja tutkien ja iltaisin suunnata casinolle pelaamaan pokeria. Pidämme molemmat tietyllä tapaa rutiineista ja reissaaminen tuntuu paljon mukavammalta ja ansaitummalta kun teemme töitä sen eteen matkan varrella. Hawaijilla ei ole ainuttakaan casinoa ja laki kieltää kaikenlaisen uhkapelaamisen ja vedonlyönnin, joten täytyy toivoa ettei aika täällä käy pitkäksi, kun ei päästä grindaamaan. 




With this bike you can cycle to the casino in Honolulu.
  

FAKTOJA HAWAIJISTA:

* Yhdysvalloille kuuluva Hawaijin saariryhmä sijaitsee Tyynellä valtamerellä, johon kuuluu 8 pääsaarta. 

* Hawaijin alkuperäisasukkaat ovat polynesialaisia, jotka saapuivat saarille ilmeisesti Marquesassaarilta jo 300 eaa tienoilla.

* Pääkaupunki Honolulu sijaitsee Oahun saarella, joka oli ensimmäinen Hawaijin saarin, jonka eurooppalainen James Cook havaitsi ollessaan tutkimusmatkalla Tyynellä merellä 1778. 

* Oahulla vierailee vuosittain yli 5 miljoonaa matkailijaa. 

* Hawaijista tuli Yhdysvaltojen 50. osavaltio heinäkuussa 1959.




Sunset at Waikiki Beach, Honolulu, Hawaii


Varasimme vuokra-auton loppuajaksi täällä Oahulla, jolla pääsemme huristelemaan saarta ympäri omaan tahtiimme. 

Mahalo! 

Emmi & Henkka