lauantai 9. syyskuuta 2017

Joskus On Lähdettävä Kauas, Että Voi Tutustua Itseensä


When life gives you lemons bite them and make a funny face.

Vuorineuvos Tuuraa lainaten: "Tämähän on oikein ilon ja onnen päivä." Meidän  valittajakämppis, jonka negatiivista ulosantia olemme kuunnelleet sekä töissä, että kotona viimeiset 6 viikkoa, lähtee tänään kotimaahansa ja näin ollen valtakuntaan asettuu rauha. Esimiehemme, joka on kyseisen naisen mielitietty ja toinen osapuoli näissä saippuadraamoissa, lähtee häntä saattamaan paluumatkalleen, joten meidän 10 päivän rauhanjakso alkaa näillä näppäimillä. Pyöritämme esimiehemme jäähyväisreissun ajan pääosin kahdestaan yksikköämme, jolloin Henkka toimii maissisirkuksen tirehtöörinä. 

Tässä postauksessa kerromme miten lähes vuoden mittainen reissu on meitä muuttanut. Joukkoon mahtuu suuria ja vähän pienempiä asioita, mutta kaikki näistä muutoksista olemme havainneet matkamme varrella. Toivottavasti tämä postaus saa lukijan omalla kohdallaan miettimään matkustamisen hyötyjä oppimatkana omaan itseensä ja ehkä toimimaan lisäkannustimena lentolippujen hankintaan uuteen ja tuntemattomaan. 


Explore the world to find yourself.

MAAILMANKUVAN LAAJENTUMINEN

Matkamme myötä ymmärryksemme maailman menosta on laajentunut huomattavasti, vaikkemme ole aiemmin mettäpöyröjä olleetkaan. Vaikka kuinka sivistäisi itseään kirjojen, internetin ja keskustelujen avulla, ei niistä saa samaa oppia irti, kuin pakkaamalla laukkunsa ja lähtemällä matkaan. Tykkäämme molemmat  katsoa erilaisia dokumentteja erityisesti muinaishistoriallisista paikoista, valtameristä ja luonnosta, mutta on aivan eri asia ihmetellä upeita paikkoja HD-taulutelkkarista, kun kokea ne paikan päällä. Siispä elämyksiin ja matkustamiseen panostaminen on kuin laittaisi rahaa omaan tietopankkiinsa. 




Can't find things like this sitting on your couch.

RAHANKÄYTÖN PRIORISOINTI

Reissaaminen on opettanut meille miten vähällä rahalla voi tulla toimeen sekä reissussa että kotona, jos kulujen priorisoimiseen näkee vähän vaivaa. Voi olla haastavaa luopua joistain suurista kulueristä kokonaan, mutta edes vähentämällä  ylimääräisiä menoja kuten ulkona syömistä tai baarikäyntejä, säästyy kuukaudessa suuria summia. Ihminen on sivistysvaltiossa ensisijaisesti vastuussa omasta onnestaan ja päättää itse mihin rahansa käyttää. Rahaa jää kyllä säästöön, jos osaa kyseenalaistaa kulueriään ja miettiä budjetointia kriittiseltä näkökannalta, vaikkei huipputuloja olisikaan. Jos matkustamiseen sijoitettava raha hirvittää, Working Holiday on harkitsemisen arvoinen vaihtoehto.

KASVISRUOKAVALION VALLANKUMOUS 

Olemme reissussa löytäneet lukemattomia syitä siirtyä vegaanipainotteiseen ruokavalioon. Tästä aiheesta saisi kirjoitettua postauksen jos toisenkin, mutta avaamme pääsyyt valintaamme kirjoittamatta terveysterrorisaarnaa.
Pari vuotta sitten vietimme 4 viikkoa Jenkeissä, jonka aikana söimme oikeastaan mitä mieli teki ja milloin vaan halusimme. Tuon muutoin niin onnistuneen loman jälkeen meillä molemmilla oli hirveä ähky, väsynyt ja tukkoinen olo vielä päiviä reissun jälkeen. Näiden seikkojen lisäksi molempien iho oli näppyjä täynnä ja hiuksien kiiltoa ei meinannut saada takaisin edes hoitoaineella. Päätimme reissun jälkeisissä ähkyhuuruissa, että noudatamme 3 viikon ajan itsemuotoiltua Detox-kuuria, joka koostuu pelkästään kasvisruokavaliosta. Tuon 3 viikon aikana söimme herkullisia kotiruokia ja päätimme jatkaa kasvispainotteisella linjalla satunnaisilla sallituilla lihahairahduksilla. Tämä kuuri ja sen tuoma hyvä olo sai meidät kiinnostumaan kasvisruoan hyödyistä. 



Vegan burrito wrap filled with corn, kidney beans, avocado, broccolini and tofu.

Kun mielenkiinto kasvisruokavaliota kohtaan kohosi, katsoimme Suomessa asuessamme Netflixistä Cowspiracy - dokumentin, eläintuotannon ympäristövaikutuksista. Dokkari oli karua katseltavaa ja laittoi miettimään oman kulutuksen eettisyyttä ja antoi suuren lisäsyyn jättää lihat ja maitohyllyt rauhaan.

Kiinan kasinohelvetissä Macaolla tilasimme ravintolassa aina varmaa valintaamme - Green Currya. Kun annos saapui pöytään huomasimme, että saimme kulhossa kanan luita, jänteitä, nahkaa ja koipia kynsineen. Oksennusrefleksiä pidätellessämme kippasimme currykastikkeen riisilautaselle ja tutkimme tarkemmin kulhoon jääneitä kanan jäänteitä päättäen, että välttelemme lihaa ainakin Macaon ja Hong Kongin reissun ajan. Emme myöskään arvosta pätkääkään Kiinan eläinten kidutuskulttuuria, jonka lautaselle päätyvät eläimet kohtaavat ennen tuskaista kuolemaansa.

Perthissä taloudenhoitajina asuessamme katsoimme Netflixistä Cowspiracyn tuottajan dokumentin - What The Health?, joka kertoo tehotuotetun eläinperäisen ruokavalion terveysvaikutuksista. Nauha pysäytti vähintään yhtä paljon, kuin Cowspiracy ja vahvisti lopullisesti päätöstämme pysyä kasvipohjaisella ruokavaliolla.

Hyvinä puolina vegaanipainotteisessa ruokavaliossa olemme huomanneet sen edullisuuden sekä reissussa, että Suomessa sekaruokavalioon nähden, vireystason ja treenitulosten kohenemisen. Ihmeellisimpänä ja yllättävimpänä vaikutuksena vegaanipainotteisen ruokavalion ansiosta Henkalta on lähtenyt lähes kaikki ruoka-aine allergiat! Näihin kuuluu mm. pähkinät, mansikat, päärynät, porkkanat ja omenat. 




Delicious breakfast tastes even better eaten outside in the morning sun.

ARVOSTUS KOHOAA 

Arvostus asioita kohtaan, joita on ennen pitänyt itsestäänselvyyteenä on kasvanut huomattavasti. Suomessa tälläisiä ovat mm. maailman paras hanavesi ja hinta-laatu-suhteeltaan huiput liittymät ja salamannopeat nettiyhteydet. Vaikka Suomessa lutkutetaan maitoa eniten asukasta kohti maailmassa, löytyy kasvissyöjille ja vegaaneille ällistyttävän paljon vaihtoehtoja kauppojen hyllyiltä. Suomessa on myös maailman huippuluokan Les Mills - ohjaajat, joiden vertaisiin ohjaajiin emme ole törmänneet missään muualla päin maailmaa.
Toki Suomessa on asioita, joita ei todellakaan kaipaa, vaikka kuinka lähtisi kauas kotoa maailmaa tutkimaan. Tälläisiä ovat suomalaisille tyypillinen kateus- ja valituskulttuuri, joka tuntuu pahimmillaan suhteellisuuden tajuamattomuudelta ja huonolta yleissivistykseltä. Maailmalla hyvin monessa paikassa, jopa sivistysvaltioissa perusasiat ovat paljon huonommin, kuin Suomessa. Mainittakoon, esimerkiksi työntekijän oikeudet Australiassa, jotka voivat olla kaukana inhimillisistä. 




When you settle down somewhere you are probably starting to take things for granted. Free bananas are our perk among other fruit.

Reissatessa erilaisissa kohteissa tarkoittaen myös niitä, joissa ei erityisesti viihdy, oppii arvostamaan kotimaan hyvien puolien lisäksi, myös omia lempipaikkoja aivan uudella tavalla. Erilaisuus ja uudet kokemukset tuovat uusia näkökulmia omiin mielipiteisiin. Matkustaminen ei ole pelkästään tutustumista kohteeseen ja sen kulttuuriin, vaan myös arvokas tutkimusmatka omaan itseensä. Vaikea keksiä sen parempaa sijoitusta.

Thanks for reading and see you soon! 

Emmi & Henkka