torstai 8. maaliskuuta 2018

Hei kaikille, jotka blogiini eksyitte joko tarkoituksella tai vahingossa. Viimeisimmästä postauksesta taitaa olla yli kymmenen viikkoa ja suoraan sanottuna harmittaa, ettei ole tullut päivitettyä ahkerammin mitä kaikkea sitä onkaan tullut tässä ajassa tehtyä. 
Hankala edes päättää mistä lähtisi kirjoittamaan, joten taidan joutua naputtelemaan useamman postauksen viime aikojen meiningeistä ja skarppaamaan kirjoittelun kanssa jatkossa. 




Yksi täydellinen kesäpäivä muiden joukossa. Magnetic Island,Queensland


Joulu ja uudenvuoden aika meni erittäin intensiivisesti joko töissä kahvilassa, baarissa tai Divemaster-työharjoittelussa Dive Shopilla. Halusin tehdä mahdollisimma paljon palkkatöitä loppu- ja alkuvuodesta High Seasonilla, sillä tarvitsen rahaa omiin scubavarusteisiin ja tietysti matkakassaan, että pystyn ylläpitämään tätä pois Suomesta - elämäntyyliä. Laskin, että pelkät scubavarusteet tulee maksamaan noin 3000€, joten mikään halpa lysti ei sukellus harrastuksena ole. Tosin se on kyllä ollut tiedossa, niin kauan kuin olen sukellusharrastuksesta haaveillut ja juuri siksi päätinkin kaverin ehdotuksesta ryhtyä harjoittelijaksi sukelluskeskuksessa, että saisin ainakin Divemasterin tutkinnon suoritettua ja arvokasta kokemusta Dive Shopilla. 




Yhteisen harrastuksen kautta saa ihania ystäviä, jotka jakavat samat intohimot. 


Tällä hetkellä tilanne on se, että olen saanut suoritettua 95% pakollisuuksista, jotka tulee Divemasteriksi haluavien täällä Pleasure Diversilla suorittaa. Näihin lukeuttuu muun muassa, syväsukellusta, sukellusretkien ohjaamista, ensiapukurssi, erilaisten skillien demonstrointia ja opettamista, instructorien avustamista ja jonkin verran sukelluksen teoriaa, joka on ollut itselleni se vaikein osio koko tutkinnossa.

Vuoden vaihteen jälkeen mun äiti ja kaksi veljeä tulivat Suomesta tänne Magnetic Islandille lomailemaan, ihmettelemään ja sivustakatsomaan mun päivittäistä arkea täällä saarella. Heidän kanssaan kävin myös Brisbanessa viikon irtiottilomalla, kun tämä työ-työharkka-työ-kuvio on ollut aikamoista rallia ja vaatinut kovia veroja lyhyiden yöunien ja vähäisen vapaa-ajan muodossa. 




Meidän gängi Townsvillen ostarilla. 



Brisbanessa oli paljon siistejä Graffiteja.



Alffi poseeraa Brisbanessa.


Brisbane oli aivan huikea kaupunki ja oli aivan huippua tehdä kaikkea sellaista, mitä ei täällä pikkuisella saarella pysty tekemään. Kävin mm. shoppailemassa pitkästä aikaa, kun tämän koko reissun aikana ei ole pystynyt kyseisiä ylellisyyksiä harrastamaan vähäisen rinkkatilan vuoksi. Muutaman päivän aikana rohmusin itselleni uusia kesävaatteita, pari iltapukua, pari laukkua ja lahjuksia Henkalle vietäväksi Suomeen. Äidillä oli onneksi tilava matkalaukku, johon ahdettiin 7kg edestä mun tavaroita ilmatiiviisiin pusseihin, jotka on btw. jokaisen reppureissaajan Must Have - tuote! Täällä myös vaatteet tuntuvat kuluvan aivan eri tahtiin kuin Suomessa, koska vaatevarannot ovat rajoitetut ja aurinko tekee tietysti tehtävänsä väreille puhumattakaan siitä, ettei täällä ole mahdollista pestä vaatteitaan lämpimällä ohjelmalla, joten vaatteet tuntuvat aina olevan ikiliassa tai vähintäänkin tunkkaiset aina pesun jälkeen. 




Yksi mun lempparilöydöistä Brisbanessä.


Oli tosi siistiä päästä pelaamaan livepokeria pitkästä aikaa Brisbanessa, vaikka vähän mietitytti, että kuinka hyvin on ehtinyt unohtumaan, kaikki Vegasissa hyväksi todetut peliliikkeet. Suuntasin neljänä iltana Treasury - casinolle, jossa oli yllättävän kiva ilmapiiri, henkilökunta ja oikean kokoista peliä mun tasoon nähden. Pelasin 4 sessiota yhteensä  19h NLH $2/5 ja onnistuin jäämään sessioista plussalle niin, että sain kuitattua Brisbainen reissun ostosteluineen voittorahoilla. Paljon tarvitsee kuitenkin vielä harjoittelua ja perehtymistä pokeriin, ennen kuin kehtaa ja viitsii osallistua mihinkään isompiin turnauksiin Vegasissa ensi kesänä. Muutenkin on aina tuntunut, että mun juttu on enemmän käteispelit, kun turnausjumitukset, vaikka siinäkin haluan kyllä itseäni kehittää. Käteispelissä näen itse tällä hetkellä paljon enemmän plussapuolia, kun turnauspelaamisessa, joten käytän vähäisen pokeriin tähdätyn vapaa-aikani mieluummin käteispeleihin. 





Uppia tuli ihan kivasti Treasuryssä. 


Mun äidin 4 viikon loma täällä Queenslandissa meni ihan liian nopeasti ja itkuhan siinä pääsi, kun hänet hyvästelin Townsvillen ferryterminaalissa, mutta sain onneksi suostuteltua mamman tulemaan mun kanssa pariksi viikoksi Kaliforniaan toukokuussa, jonne menen ensimmäisen WH-viisumin päätyttyä. Pari viikkoa siis äiti-tytär-laatuaikaa Kalifornian lämmössä ennen kuin Henkka saapuu Los Angelesiin, jossa nähdään 7kk erillään olon jälkeen. 💜  Onneksi pojat jää tänne saarelle, niin kerkeän heidän kanssaan viettämään enemmän aikaa vielä parisen kuukautta.



Pojat kävi Open Water kurssin ja mä sain uusia Dive Buddyja!


Buukkasin lennot takaisin Suomeen Los Angelesista elokuulle ja olin onnekas, että sain ahdettua itseni vielä samaan koneeseen Henkan kanssa, ettei tarvitse yksin pitkää lentoa jumittaa. Luvattiin ennen meidän reissua tähdätä Suomeen tulo ystäväpariskunnan häihin ja mun isän 60v synttäreihin, joita juhlitaan loppukesästä, joten mission accomplished, ellei tässä mitään elämää mullistavaa tapahdu. 

Muistelin, että lupasin aiemmin käsitellä parisuhdeasioita väliaikaisesti etäsuhteessa elävän vaimon näkökulmasta, mutta siitä aiheesta saa kokonaisen postauksen aikaiseksi, joten kirjoitan siitä ensi postauksessa. 

Olisi kiva lukea muiden etäsuhteessa olevien bloggaajien kirjoituksia, joten mulle saa vinkata omasta tai tutun blogista. Lukisin myös mielelläni vapaaehtoista lapsettomuutta käsitteleviä blogeja, joten ei kun vain vinkkaamaan, jos sellaisesta tiedät tai itse jopa aiheesta kirjoitat. 


Thanks for reading and see you soon!


💜:Emmi