sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Macao - Not Fun Vegas

Tässä blogissa tuomme esiin pokeriin liittyviä asioita, joista koemme olevan hyötyä heille, jotka suunnittelevat pokeripainotteista matkaa Macaoon. Yritimme ennen tänne tuloamme tapamme mukaan etsiä tietoa netistä eri lähteistä, mutta edes luotettavimmiksi arvioimistamme sivustoista ei löytynyt kaipaamaamme infoa tai se ei ollut ajan tasalla. 
Päätimme Hawaijilla ollessamme tehdä lenkin tänne kiinalaisten pelihimoa tyydyttämään tarkoitettuun maapalstaan, Macaoon, jossa olemme nyt viettäneet puolitoista viikkoa. Odotuksemme olivat melko maltilliset, sillä odotimme karkeasti heikohkoa tasoa pokeripöydissä, sekä kanssapelaajien käytöksen, että pelitaitojen suhteen. Asiakaspalvelulta emme myöskään odottaneet huimia suorituksia, sillä Japanin ja Vegasin tasoa on vaikea biitata.



Wynn Macau at night.

On vaikea päättää, mistä Macaon pokeritarjontaa ja kokemuksiamme paikallisista peleistä lähtisi purkamaan, mutta jonkinlaisen johdonmukaisuuden säilyttämiseksi lähdetään liikkeelle samasta pointista, jonka totesimme edellisessä postauksessa, että tietoa ei ole saatavilla ja jos on, se ei ole luotettavaa. Oikeastaan et voi tietää ellet itse mene paikan päälle ja ota selvää. Emme ole viikossa keksineet tähän muuta ratkaisua, sillä vaikuttaa, ettei isojenkaan casinoiden miljoonatuotoista taivu siivua nettisivujen päivitystarpeeseen sen vertaa, että voisi ilmoittaa pokerihuoneen menneen kiinni.



Not as fancy as Bellagio in Vegas but pretty cool too.

Olemme saaneet selville, että tällä hetkellä Macaolla on 6 casinolisenssiä eli 6 yritystä, jotka pyörittävt yhteensä 33 casinoa. Huolimatta siitä, että Macaolla on kahden viime vuoden aikana liikevaihto rauhoittunut huimasti erinäisten rahanpesun kitkemiseen liittyvien seikkojen vuoksi, pelataan Macaolla monin kertaisesti enemmän kuin Las Vegasissa. Kiitos kuuluu Baccaratille, joka on se suosituin ja halutuin peli kiinalaisten keskuudessa. Pokerin suosio on täällä minimaalinen ja tähän mennessä olemme löytäneet 4 pokerihuonetta, jotka löytyvät Wynnistä, City Of Dreamsistä, Galaxystä sekä Macaon suurimmalta casinolta Venetianista.



Session at Galaxy, Macau

Emme tiedä tarkalleen onko törkeä (MAX 200 - 250 HKD) rake syy siihen, että casinot eivät halua asiakkaiden pelaavan pokeria ja haluavat näin ollen hätistellä pokerista kiinnostuneet asiakkaat muiden pelien pariin, jotka tuottavat casinolle enemmän vai paikkaillaanko suolaisella rakella jakajien armotonta hitautta. Arviomme mukaan saamme pelattua täällä yhden käden kolmea kättä kohti mitä saimme Vegasissa, Phoenixissa ja Los Angelesissa.
Hitaus on sana, joka kuvaa yleistä pokeripöytien ja huoneiden flowta erinomaisesti. Ei ole yllätys, että viikonloppuisin jonot pöytiin saattavat olla pidemmät kuin viikolla, mutta onnistuimme viikko sitten tekemään oman ennätyksen jonottamalla 4 tuntia 25/50HKD NLH:iin. Vegasissa pisin jonottamamme aika oli 15 minuuttia, joka on kiitettävä suoritus, siihen nähden, että pelasimme 4 viikon aikana lähes joka päivä muutamaa huilipäivää lukuunottamatta.
Hitaus toistuu myös koko pelisession ajan monessa eri yhteydessä. Meille ei ole selvinnyt, että miksi Wynnissä korttipakka käytetään shufflerin kautta ja sitten vielä sekoitetaan käsin. Mitä virkaa on sekoituskoneella jos pakka sekoitetaan kuitenkin vielä käsin? Miksi jakaja laskee potin rakea varten vasta kun käsi on päättynyt, vaikka sille löytyy poikkeuksetta aikaa joka streetillä käden aikana?
Macaossa on ollut tänä aikana meneillään MPC eli Macao Poker Cup, josta Henkka pelasi 3000HKD NLH:n sijoittuen 34. Rahasijat olisivat olleet lähes varmat, ellei stack olisi kuivunut muutamaan big blindiin väri vs täyskäsi - coolerilla.



Henkka's starting stack in the 3kHKD tourney.

MPC pelataan City Of Dreams - casinolla, jossa on Pokerstarsin pokerihuone, josta olemme löytäneet tähän astisen seulonnan ammattitaidottomimmat jakajat, sillä useat heistä eivät hahmottaneet käsiä, eivät osanneet sääntöjä tai puuttuneet niiden rikkomiseen, puhumattakaan siitä kuinka kauan all inien laskemiseen tai korttien sekoitukseen tuhlaantui aikaa. Ajan hukkaaminen turhuuksiin korostuu turnauspelaamisessa ja ymmärrettävästä syystä odotukset turnaussarjan jakajilta ovat hieman korkeammat. Esimerkkinä jakajien ammattitaidottomuudesta käsi, jossa kaksi pelaajaa menivät pre-flop all in käsillä 55 vs AK ja pöytään tuli 88762 niin jakaja joutui kysymään pelaajalta apua, ett kummalle potti menee. Toinen tilanne tapahtui viimeisessä kädessä ennen taukoa, kun small blindilla ollut pelaaja lähti pöydästä ennen omaa vuoroaan niin jakaja ei välittänyt siitä ollenkaan vaan antoi pelin jatkua, vaikka kyseiselle pelaajalle olisi kuulunut antaa esimerkiksi yhden orbitin jäähy, mikäli oltaisiin menty samoilla säännöillä kuin Pokerstarsin järjestämässä turnaussarjassa Deauvillessä Ranskassa takaperin. 



Going on the first break in 3kHKD event at City of Dreams.

Yleinen fiiliksemme Macaon peleistä on lattea ja pettynyt ja tiedämme sen olevan monien eri tekijöiden summa. Ilmapiiri pokerihuoneessa on tylsä, nihkeä ja epäviihtyisä. Vaikka emme ymmärrä paikallisten kieltä, niin vaikuttaa siltä, ettei kukaan ole tullut pitämään hauskaa vaan kyttämään hyviä käsiä ja toivomaan parasta. Vaikka pokerisäännöt ovat neuvoteltavissa asiakkaasta riippuen, niin yhdestä asiasta pidetään tiukasti kiinni;  puhelimen käyttökiellosta. Puhelinta ei saa käyttää Macaolla pokeripöydissä, vaikka ei osallistuisi käteen. Pokerihuoneessa ei saa kuvata, streamata eikä kuunnella napeilla musiikkia. Kaikki elementit viihtyvyyteen on kitketty tavalla tai toisella, mutta onneksi fieldit ovat laajemmat onlinessa ja softat toimii kuin kotona konsanaan. Myöskään pelaajakorteista ei ole hyötyä pokerinpelaajille, sillä ne eivät kerrytä comppeja kuten Jenkeissä. 
Paikallisilla pelaajilla ei ole mikään kiire tehdä helppojakaan päätöksiä ja yleinen pelityyli on varsin puuduttava. Olemme myös huomanneet, että säännöt ovat keskusteltavissa ja niistä joustetaan asiakkaan ja tilanteen mukaan. Esimerkkejä keskusteltavissa olevista säännöistä mm. string bettaaminen ja yhden merkin maksu, joka on tarkoitettu korotukseksi. 
Vaikka pelikokemuksemme Macaossa on muotoutunut melkoiseksi ihmettelyksi, pidämme silti hyvinä asioina muun muassa casinoiden/pokerihuoneiden pullovesitarjontaa, joka on helposti saatavilla sekä puhelimien latausmahdollisuutta pokeripöydissä olevista USB-porteista. 



The lights of City of Dreams and Hard Rock Hotel Macau.




Casinos here have huge light shows and displays.

Yritimme koota ajatuksiamme, kelle sitten suositella Macaon livepokeripelejä ja tulimme siihen tulokseen, että pelit soveltuvat highrollereille ennen kaikkea jäätävän max raken takia, joka on asiakkaan kannalta parhaimmillaan 200HKD lohkaisu potista. Toiseksi kohderyhmäksi voisimme kuvitella livepokeriturnaussarjapelaajat. Muiden on viisaampaa ostaa lennot jonnekin muualle. 



Good thing that you can also play online here in Macau. Henkka came so close to a big Sunday score.

Macao on kuin varjo Vegasin loistokkaista pelielämyksistä ja hyvän fiiliksen ilmapiiristä, joten sellaista kaipaavan kannattaa suunnata pokerireissunsa kerran kerrasta Vegasin suuntaan. 
Thanks for reading! 
Emmi & Henkka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti