keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Macao - Saastetta Ilmassa ja Ilmapiirissä

Koska elämä on myös täällä Macaolla muutakin kuin pokeria, kirjoitamme tähän postaukseen huomionarvoisia seikkoja, joihin olemme täällä törmänneet. Alkuun mainittakoon, että täällä ei hirveästi pokerin pelaamisen lisäksi muuta tehtävää juuri ole ja Macaon nähtävyyksiksi kutsutut kohteet ehtii koluamaan läpi päivässä ja parissa, joten ns. luppoaika on kulunut tuleviin kohteisiin tutustuessa ja peleihin valmistautuessa.



We have been walking a lot around the city because there is not much to do here. Found a cool graffiti today tho'.

Jonkin verran on tullut maailman ilmastotietoja seurattua vuosien varrella ja niiden perusteella osasimme varautua saasteiseen ulkoilmaan ja siihen, ettei täällä pystyisi välttämättä viettämään aikaa ulkona ainakaan samalla mittakaavalla kuin muualla päin maailmaa. Koska kuukauden salijäsenyys Macao Fitness - kuntosalilla olisi maksanut 275€ henkilöltä oli meidän taivuttava luopumaan sali- ja ryhmäliikuntasuunnitelmistamme ja keksittävä muuta urheiluaktiviteettia tälle ajalle. Liikunnantarve korostuu kun reissuarki täällä Macaolla pyörii pokerin ympärillä, sillä rankka treeni auttaa keskittymään ja luo hyvän fiiliksen ennen pelejä, puhumattakaan fyysisistä vaikutuksista, joita koitetaan täällä reissussa ylläpitää vaihtelevalla menestyksellä.



We walked from Taipa to Macau with our backpacks.

Netistä pystyy seuraamaan maailman saastetilannetta reaaliajassa http://aqicn.org/map/world/ -sivustolta ja olemme treenanneet puistoissa saastearvojen salliessa. Hotelli/majoituscardiot alkaa olemaan meille arkipäivää ja on ollut luksusta, jos olemme päässeet ulos liikkumaan ahtaiden sisätilojen sijaan.



This is how air quality index about 150 looks like. Cotai, Macau




Air quality index chart. For example 300 or over has about the same effects as smoking two packs of cigarettes in a day.

Varauduimme myös noin kuukauden mittaiseen vegeruokavalioon, sillä täällä päin maailmaa lihan laatu saattaa alittaa matalimmatkin standardit. On täyttä lottoamista kun ravintolassa tilaa annoksen, jossa pitäisi olla kanaa, että tuleeko lautasella kylkiäisenä luita, nahkaa ja jänteitä vai käykö hyvät ja saa oikeasti koko rahan edestä syötäväksi kelpaavaa tavaraa. Tilanne vaihtelee sen mukaan mitä ravintoloissa on tilauksen aikaan saatavana.  Kehnoimmillaan tilaamassamne annoksessa on ollut 90% syötäväksi kelpaamatonta eläinjätettä, joten olemme katsoneet parhaaksi syödä pelkkää kasvisruokaa ja ostaa markettien hevi-osastolta eväät.



Street view from Macau.

Asiakaspalvelukulttuuri on pääosin Macaolla kehnoa, laiskaa, velttoa ja välinpitämätöntä. Täällä on käytännössä aivan sama saako myyjä tuotteen myytyä vai jääkö se hyllyyn. Minkäänlaista oma-aloitteisuutta emme ole kahden viikon aikana havainneet, vaan täällä jää asiakkaan tehtäväksi vaatia palvelua tai huonossa tapauksessa apua ja toivoa, että sellaista saa. Kielimuuri ei kelpaa meille selitykseksi, sillä Japanissa yleinen englannin kielitaito ei yltänyt edes alkeisiin ja silti saimme maailmanluokan huippupalvelua paikasta tai asiasta riippumatta. Macaolla vallitsee käsien levittely - mentaliteetti, jos asiakaspalvelija ei ole sillä fiiliksellä, että työt kiinnostavat, on hänen oikeutensa "palvella" asiakasta juuri niin hitaasti tai huonosti kuin itsestä tuntuu. Jos asiakas ei ole tyytyväinen, se on hänen oma ongelmansa. Valittaminen on monessa suhteessa hyödytöntä, koska usein paikallisten englanninkielen ymmärrys on vajaata, eikä sitä usein edes yritetä ymmärtää. Monesti olemme saaneet vastaukseksi kysymyksestä riippumatta vain pään puistelua ja joskus jopa kuulleet sanan "No". 
Ajattelimme, että kolme viikkoa on todennäköisesti yläkanttiin arvioitu aika, jonka jaksamme täällä viettää, mutta halusimme molemmat pelaamaan livepokeria viiden viikon tauon jälkeen ja täällä päin maailmaa parhaat valikoimat niiden suhteen löytyy Macaosta tai näin kuvittelimme, kunnes meille selvisi, että Macaon pokerit ovat kuolemassa hyvää vauhtia sukupuuttoon, josta kirjoitimme edelliseen postaukseemme.
Nämä Macaolla vietetyt kaksi viikkoa ovat olleet reissumme hitaimmat, mutta sitäkin paremmat nettipokerin osalta, kun aikaa muuhun ei ole juuri kulunut. Emmi jäi livepokeritavoitteestaan, sillä emme löytäneet sopivan kokoista peliä mistään, koska monet pokerihuoneet olivat menneet kiinni ja pienimmän pöydät mitä olemme löytäneen ovat olleet tuplasti niin suuria, kun Jenkeissä pelasimme. Törkyrake ei ole myöskään houkutellut meitä pelaamaan liveä, joten jäämme odottelemaan parempia apajia livepokerin osalta.



There are a lot of scooters here in Macau. Streets are narrow so they are a good way to get around if you are too lazy to walk.


Kuuluu reissun luonteeseen, että vastaan tulee kohteita ja paikkoja, jotka osoittautuvat pettymyksiksi, joten se riski on aina olemassa kun lähtee kohti tuntematonta ja uusia kokemuksia. Olemme kuitenkin hyvillä mielin siitä, että pystymme lähtemään täältä pois viikon etukäteen suunnitellusta, sillä se ei joka tilanteessa olisi mahdollista, jo buukattujen lentojen tai muiden muuttujien vuoksi. 

Suosittelemme Macaota Hong Kongin reissaajille, joille iskee armoton pelihimo, jonka voi lähteä kätevästi tyydyttämään alle tunnin kestävällä lauttamatkalla, joka maksaa noin 20€ / suunta. Päiväreissua pidemmäksi ajaksi emme voi näillä näytöillä suositella Macaota muille kuin liveturnausharjoille.
Huomenna siis suuntanamme Hong Kong, josta voi lukea seuraavassa postauksessa!
Thanks for reading! 
Emmi & Henkka   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti