lauantai 7. lokakuuta 2017

Kun Odotukset Ja Todellisuus Jäävät Kauaksi Toisistaan

Tervehdys teille sinnikkäille ja ihanille seuraajille! Meidän farmijaksoa on jäljellä enää 4 viikkoa ja vaikka vapaa-aikaa on ollut nihkeiden työtuntien vuoksi yli tarpeen, on 10 viiikkoa tätä pakollista reissuvaihetta kulunut kuitenkin nopeasti. Olemme viettäneet 5 kuukautta täällä Länsi-Australiassa, joka jää taaksemme marraskuun alussa, sillä meillä molemmilla alkaa uusi, jännittävä puolen vuoden mittainen jakso elämässä eri mantereilla. Henkka lähtee takaisin Suomeen pääsykokeisiin ja pääsee samalla nettipokerin ääreen pettämättömien internetyhteyksien pariin ja maailman parhaisiin jumppiin GoGolle, joita me molemmat olemme ikävöineet reissun alkumetreistä lähtien. Emmi siirtyy Australian Itä-rannikolle Townsvilleen suorittamaan Dive Master - harjoittelua ja tarkoitus olisi saada kulutettua ensimmäisen vuoden viisumi loppuun töitä tehden, nähtävyyksiä ihmetellen ja muutamia vieraita hostaten. 





Summer is coming so we still get to enjoy some flower blossom before we leave WA.


Tässä postauksessa kumoamme omia odotuksia ja ennakkoluuloja Länsi-Australiasta tämän 5 kuukauden aikana saadun käsityksen perusteella. 

1. KAIKKI RAHA EI MENEKÄÄN RUOKAAN

Olimme varautuneet siihen, että elinkustannukset nousevat moninkertaisiksi, kun siirrymme kuukausia Aasiassa vietetyn ajanjakson jälkeen Australiaan. Aasiassa nautitut jokapäiväiset ravintolalounaat ja dinnerit jäivät tietysti pois päiväohjelmistamme ja odotimme kovasti keittiönkäyttömahdollisuutta omien ruokien valmistamiseen. Yllätykseksemme omien ruokien valmistaminen on osoittautunut paljon halvemmaksi, mitä kuvittelimme tähän pakolliseen huviin uppoavan. Avaintekijöinä tähän on ollut suurien annoksien valmistaminen kerralla ja kerran viikossa tehdyt kauppareissut, joiden ansioista ei ole tullut sorruttua mielitekoihin ja valmisruokiin. Australiassa esim. Woolworthissa ja Colesissa on todella hyviä tarjouksia joka osastolla, joiden avulla säästää kymmeniä dollareita / kauppareissu. On hankala sanoa, että kehittyikö ikävä kotiruokaa kohtaan salakavalasti yli puoli vuotta reissatessamme vai onko kotona valmistettu kasvisruoka yksinkertaisesti taivaallisen herkullista, sillä emme ole koskaan syöneet yhtä hyvin ja terveellisesti. Meillä kuluu noin 80AUD viikossa ruokiin, joka on mielestämme erittäin kohtuullinen summa monipuolisesta, terveellisestä ja herkullisesta ravinnosta.





Tofu, pine nuts, cheese, basil, pesto & pasta. Delicious and cheap homemade dinner.


2. PÄÄT SEKAISIN 

Odotimme Länsi-Australiaan saapumista todella paljon ja kuvittelimme saapuvamme länsimaiseen, rentoon, ystävälliseen ja sivistyneeseen ilmapiiriin. Alku lähtikin hienosti käyntiin ja Perthissä ihmiset, joiden kanssa olimme tekemisissä olivat miellyttäviä, joskin melko leväperäisiä. Näyttää kuitenkin siltä, että mitä kauemmaksi isoista kaupungeista mennään, sitä pahemmaksi ongelmat muuttuu. Meille tuli aivan yllätyksenä miten paljon (Länsi)-Australiassa käytetään huumeita ja miten tyynesti siihen ja siitä johtuviin ongelmiin suhtaudutaan. Meistä jopa välillä tuntuu, että huumeet ja niiden käyttö kuuluu tähän muutenkin ontuvaan kulttuuriin sillä Länsi-Australiaa tituleerataan metamfetamiinin pääkaupungiksi. Jurrissa ja/tai huumeissa ajaminen on täällä ihan jokapäiväistä, eikä se ole tuomittavaa käytöstä ihmisten keskuudessa, vaikka siitä kovat sakot ja seuraukset tulevatkin jos jää kiinni. Siellä missä huumeet kukkivat ja neulat heiluvat, vallitsee myös kaoottinen mielenterveysongelmien pommi. Ihmiset kitkuttelevat hoidon tarpeessa ja hyväkuntoisimmat käyvät töissä, mikäli pystyvät. Tuntuu, että lähes jokaisella tapaamallamme ihmisellä on joku kuollut huumeiden yliannostukseen tai niistä johtuviin ongelmiin ja vaikka emme ole paljoa sosiaalista elämää täällä pusikossa viettäneetkään, on moni kertonut meille puukkotappeluistaan ja esitellyt meille arpiaan ja puuttuvia hampaitaan. Ajoittain tuntuu, että kuuntelee ihmisraunioiden elämänkertaa kehnolla englannilla kirosanojen säestämänä, joka on täällä pusikossa se kommunikointitapa. 





Perth has a problem with meth users but in the outback problems are way worse.


3. EPÄREHELLISYYS, VEDÄTYS JA TURHAT LUPAUKSET

Nuo kolme sanaa ovat keskeisiä kulttuuriin kuuluvia perusasioita, joita emme osanneet odottaa puhtoista mainetta mediassa ylläpitävän Australian kansalaisilta. Olemme huomanneet, että ihmiset liiottelevat ja jopa valehtelevat asioista omaksi edukseen ja joskus vain siksi, että saavat kuulijan mielenkiinnon herätettyä ilman mitään suurempaa tarkoitusta. Täällä on myös joka päiväistä luvata kaikenlaista pienistä palveluksista suurempiin asioihin ilman minkäälaista tarkoitusta lunastaa lupausta tai sovittua juttua. On todella yleistä, että luvataan kaikenlaista omaksi hyödyksi, kuten esimerkiksi työilmoituksissa tarjotaan tietty määrä tunteja paikkaa hakevalle ja todellinen tuntimäärä ja jopa työnkuva voi olla aivan jotain muuta, kuin mitä on "sovittu." Täällä ei auta kun elää joka päivä B- ja C-suunnitelmien varassa ja niellä kerta toisensa jälkeen omasta sinisilmäisyydestä koitunut tappio. Olemme itse jo tottuneet turhiin lupauksiin, liiotteluun ja valehteluun, jonka vuoksi olemme itse aika varautuneita ja epäileväisiä oman selustamme turvaamiseksi. Se on oikeastaan yksi parhaista vinkeistä jonka voimme Länsi-Australiaan matkaaville antaa mielipahan ja ylimääräisten konfliktien välttämiseksi. 





We were promised that there would be water in this river!


4. " NÄHTÄVYYDET "

Länsi-Australiassa on lääniä enemmän kuin missään muussa Australian osavaltiossa ja näin ollen myös nähtävyyksiksi kutsuttuja paikkoja on melkoisesti. Täällä pitkät välimatkat saavat aivan uuden käsityksen, sillä paikallisten mielestä tunnin tai kahden ajomatka ei ole kaukana. Meillä on saattanut olla huonoa tuuria Länsi-Australian nähtävyyksien kanssa tai yksinkertaisesti kadotimme reissussa puoli vuotta hyvin toimineen kykymme arvioida näkemisen ja kokemisen arvoiset kohteet. Yksikään vierailemamme kohde tai nähtävyys ei ole tämän 5 kuukautisen jakson aikana ollut käymisen arvoinen tai sellainen, jota voisimme hyvillä mielin suositella. Välimatkat näihin turistioppaiden ja paikallisten hehkuttamiin paikkoihin ovat tuntien tai jopa päivien päässä toisistaan ja ennen kuin edes pääsee kohteeseen on saanut maksaa monen bensatankillisen ja pysähdysten verran. Mitä enemmän uppoaa rahaa ja aikaa päiväretkiin, sitä enemmän odotukset nousevat. Vielä kertaakaan todellisuus ei ole kohdannut varovaistenkaan odotustemme kanssa, vaikka olemme etukäteen perehtyneet nähtävyyksiin yrittäen välttää hutireissut. Pinnacles Desert, Kings Park, Jakob's Ladder, Coral Bay, Lesmurdie Falls ja muutama Lookout - point ovat kaikki olleet enemmän tai vähemmän pettymyksiä. Toki meillä on paljon paikkoja, joista olimme tai olemme edelleen jollain tasolla kiinnostuneita ja haluaisimme antaa mahdollisuuden, mutta voi olla, että ne jäävät tällä reissulla kokematta. Tällaisia ovat mm. Margaret River ja Ningaloo Reef, jonne varasimme retken, joka yllättäen peruuntui järjestäjän organisointikyvyttömyydestä johtuen. 





You might have to drive tens of miles on roads like this to get to a sightseeing point and it probably won't be worth it.





Pinnacles Desert wasn't worth the few bucks it cost.




Pinnacles Desert, WA




This is how the lookout points look like. Not much to see though.




We were told that Jacob's ladder would be awesome and a great workout. It was neither.


5. KAIKKI AUSTRALIASSA EI TAPA

Niin paljon kun sitä onkaan tullut katsoneeksi kaiken maailman luontodokumentteja ja kuullut varoituksia vaarallisista eläimistä yleensä heiltä, ketkä eivät ole koko maassa ikinä käyneetkään, täytyy helpottavana tietoiskuna ilmoittaa, ettei täällä luonto ole ihmistä vastaan ihan niin paljon, kuin yleistykset, luulot ja media antaa ymmärtää. Ötökkäkammoisille varsinkin Australian Outback on parhaimmillaan toimivaa siedätyshoitoa eikä täällä myrkylliset hämähäkit tai muutkaan eläimet hakeudu ihmisten tielle. Toki niiden olemassa olosta on hyvä tietää ja kohdatessa jatkaa eri suuntiin. Ötököitä täällä näkee varsinkin pimeällä, mutta niihin ei ajan kuluessa osaa kiinnittää enää edes huomiota. 





A huntsman might look scary but they are harmless to human.


Kokonaisuutena Länsi-Australia ei ole tarjonnut meille toivomaamme kokemusta ja olemme jääneet aika kauas siitä todellisuudesta, mitä kuvittelimme kulttuurin, nähtävyyksien ja yleisen sivistystason olevan. Emme rehellisesti tunne kuuluvamme tänne, vaikka pidämme täällä opittuja asioita arvokkaana tietona jatkoa ja omia elämänvalintoja ajatellen. Meidän 5 kuukauteen mahtuu muutamia erittäin iloisia ja hyviä asioita, mutta emme usko enää palaavamme Länsi-Australiaan ainakaan pitkäksi aikaa näiden näyttöjen perusteella. 

Olisi mukava kuulla muiden reissaajien tai Länsi-Australiassa asuvien kommentteja ja kokemuksia siitä, miten te koette yleisen ilmapiirin ja mitä hyviä ja huonoja puolia Länsi-Australiassa olette havainneet. Myös blogiimme liittyvät palautteet ovat erittäin tervetulleita. :)





Thanks for reading and see you soon! 

Emmi & Henkka 







2 kommenttia:

  1. Länsi-Australia on tosiaan pääasiassa Outbackiä ja tuppukyliä, missä varmaan tosiaan huumeita ja ehkä niitä boganeita enemmän esiintyy. Itse en kyllä ikinä niihin törmännyt. Länsi-Australia on on varmaan omaa suosikkialuettani koko Australiassa. Totta on, että välimatkat on pitkiä, mutta niinhän ne on kaikkialla Australiassa.. :) Paras tapa nähdä Länsi-Australiaa(kin) on varmasti road trip, jolloin ei tarvitse tehdä edestakaisia matkoja nähtävyyksille. Epärehellisyydestä - en voi yhtään samaistua, kun en ole sitä itse kohdannut. Mutta olen kyllä kuullut paljon huhuja reppureissaajien vedätyksistä. Toivottavasti teille ei silti jäänyt semmoinen tunne että suurin osa ihmisistä olisi kusettajia, itse olen vahvasti siinä käsityksessä että australialaiset on tosi lämminhenkistä sydämellistä kansaa <3 Itse tykkäsin Länsi-Australiassa just siitä mielettömästä erämaiden tyhjyydestä, autioista rannoista ja auringonlaskuista. Ja onhan siellä ihan mielettömän upeita paikkoja. Kiva oli lueskella teidän seikkailuista, kiitos! Toivottavasti Queensland vastaa enemmän odotuksia :)

    VastaaPoista
  2. Hei Anna ja kiitos pitkästä kommentistasi ja näkökulmista! Olen sinun postauksia lukenut ja saanut paljon perspektiiviä asioihin kirjoituksistasi. Kiitos siitä. <3

    Olemme tutustuneet mukaviin ihmisiin ja saaneet muutaman elinikäisen ystävän Perthissä asuessamme, joten nämä ajatuksemme eivät todellakaan päde kaikkiin länsi-australialaisiin. Kuten sanoit täällä on tosiaan autiota rantaviivaa silmien kantamattomiin ja vaikka mekin rakastamme bongailla upeita auringonlaskuja, road trippailla ja snorklailla, on kokonaiskuvamme jäänyt melko viileäksi. Epärehellisyydestä sen verran, että meitä on monet australialaiset työkaverit varoitelleet erilaisista tilanteista, joissa paikalliset vedättävät ja kusettavat systemaattisesti reppureissaajia. Mainittakoon esimerkkinä autonkorjauskustannukset, jotka voivat olla tupla- jopa triplahintaiset backpackereille. Lisäksi kun kuuntelee paikallisten juttuja, niin huomaa nopeasti ettei kaikki olekaan ihan kuten kertoja väittää. Tarina saattaa muuttua sen mukaan kenelle sen kertoo. Esimerkiksi farmimme omistaja sanoi saman päivän aikana olevansa 52 ja 55 vuotias. :D Nämä ovat tosiaan vain esimerkkejä, jotka tulivat tätä kommenttia kirjoittaessa mieleen.

    Odotan kovasti Queenslandia ja olen varma, että se vastaa enemmän sitä kuvaa Australiasta, jonka olen saanut blogeja lukiessani ja ihmisten kokemuksia kuullessani.

    Arvostan kovasti, että jätit kommenttisi ja olen aivan varma, että Länsi-Australiassa on niitä hyviäkin paikkoja, jossa viihtyisimme huomattavasti paremmin kuin täällä huumehuuruisessa outbackissä. ;)

    <3: Emmi

    VastaaPoista