sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Hong Kong - Thanks For Giving Us Perspective

Terveiset Kuala Lumpurista. Ennen kuin siirrymme Malesian ihmeisiin täällä bittimaailmassa, haluamme vielä käsitellä kertaalleen päällimmäisiä tunnelmia ja kokemuksia Hong Kongista.



View of Hong Kong island from Kowloon.

30 päivän Kiinan keikka on paketissa ja fiilis on yhtä aikaa helpottunut sekä ällistynyt. Suoraan sanottuna Macao sekä myös Hong Kong alittivat varovaisimmatkin odotuksemme ja koska käsittelemme Macaota edellisissä postauksissamme sekä pokeritarjonnan, että muun meiningin tiimoilta, keskitymme tässä postauksessa tuomaan esiin realistisen kuvan, jonka tällä kahden viikon Hong Kong - jaksolla saimme. Mainittakoon, että odotuksemme Hong Kongista olivat suuremmat kuin Macaosta, sillä Emmi on käynyt Hong Kongissa kesällä 2009, josta hänelle jäi silloin positiivinen kuva.
On vaikea sanoa onko iän tuoma realismi häivyttänyt lapsenomaista innostusta  matkakohteita kohtaan vai onko Englannin entinen liittovaltio salakavalasti imenyt vaikutteita Mannerkiinalta kahdeksassa vuodessa yli tarpeen? Emmin 2009 vuonna saama kuva Hong Kongista olisi kirjoitettuna paljon mairittelevampaa tekstiä kun se, mitä tästä julkaisusta pääsee ammentamaan.
Kävimme Hong Kong Space Museumissa  katsomassa Dark Universe - lyhytelokuvan ja harmiksemme museon kaikki näyttelysalit oli suljettu uusien näyttelyiden rakentamista varten, joten lyhyt dokumentti jäi ainoaksi kokemukseksemme kyseisestä museosta. 40 minuutin elokuva maksoi 32HKD / hlö ja se olikin maksimi summa mitä siitä huvista olisi halunnut maksaa. Sali oli hieno ja puolikkaan pallon muotoinen screeni ulottui koko salin ympäri, joten odotuksemme olivat korkeat tiloihin päästyämme. Jokaisessa penkissä oli kuulokkeet, josta sai valita kielen, jolla halusi selostuksen kuunnella. Iloiseksi yllätykseksemme englannin kielinen kertoja oli Neil deGrasse Tyson, joka on tuttu lukuisista avaruutta koskevista dokumenteistaan. Harmillisesti elokuvan alkuperäinen selostus oli kiinaksi ja se kuului selkeästi kuulokkeista läpi, joten monta pointtia meni meiltä ohi, sillä kuulokkeissa ei ollut minkäänlaista eristystä ulkopuolisilta ääniltä.



Henkka at the Space Museum with a shirt that matches the theme.

Kävimme ystäviemme suosituksesta laukkakisoissa Happy Valley - laukkaradalla keskiviikkoiltana, jossa betsasimme muutamaa lähtöä kuitenkaan mitään voittamatta, vaikka pariin kertaan Henkan veikkaama trio oli 4 parhaan joukossa.  Sisäänpääsy maksoi vain 10HKD / hlö ja se on mielestämme halpa hinta kivasta tapahtumasta, jossa näki paljon myös hyväntuulisia länsimaalaisia. Positiivisesti yllättävää oli se, että paikalla oli infopisteitä, joiden henkilökunta neuvoi miten erilaisia betsejä laitetaan ja jopa täyttivät lapun asiakkaan puolesta hänen haluamallaan tavalla.



Henkka with the betting brochure that we tried to figure out. Luckily there was staff that helped with the betting slips.




Go go go go!




With just 10HKD entrance fee you get the betting brochure and you can either pick your own seat or stand right next to the race track as you can see on the pic above and below.




The horses were super fast on this Happy Valley grass track.

Mielestämme kaksi viikkoa Hong Kongissa riittää erittäin hyvin ja siinä ajassa ehtii näkemään ja kokemaan kaiken tarpeellisen. Hong Kong soveltuu kohteeksi shoppailijoille ja fine diningin ystäville, sillä kaupunki on täynnä pilvenpiirtäjiä ostoskeskuksineen ja lukemattomia huippu ravintoloita, joihin ei budjettimatkailijan kassa taivu. Mikäli arvostat hyvää palvelua, rentoa ja ystävällistä ilmapiiriä voit suosiolla harkita Hong Kongin sijaan satoja muita kohteita, joissa yllä mainitut kriteerit täyttyvät.



There are some good hiking trails at Victoria Peak.

Edullista ja terveellistä ruokaa on hankala löytää ja sen etsimiseen meilläkin kului tuhottoman paljon aikaa. Useat katukeittiöt ja niiden tarjonta on niin etovaa, ettei sellaisen läheltä halua edes kävellä tai saati sitten ostaa mitään. Syötäväksi kelpaava ruoka saa Kiinassa aivan uuden merkityksen sillä siellä syödään eläimestä kirjaimellisesti kaikki. Näimme muun muassa siansorkkia, kärsiä ja suolia, jotka roikkuvat katukeittiöiden näyteikkunalla. Näimme myös kun jonkun eläimen maksaa pilkottiin keskellä jalkakäytävää autojen huristellessa ohi. On normaalia, että raa'at lihat ovat päivästä toiseen ulkona näytillä kunnes joku ne päättää ostaa. Lihat ovat vapaata riistaa niin pakokaasuille, saasteille sekä kärpäsille, ennen kuin ne päätyvät jonkun  lautaselle. 
Päivittelimme jo aiemmissa postauksissa yleisestä välinpitämättömyydestä, johon  törmäsimme joka paikassa ja koska ilmiö oli niin vahvasti esillä ja koimme sitä päivittäin, niin haluamme esittää aiheesta muutamia esimerkkejä. Päällimmäisenä meillä jäi sekä Macaosta että Hong Kongista mieleen laiskuus, (palvelu)haluttomuus, välinpitämättömyys sekä se, että kaikki tehdään vasemmalla kädellä kylpyhuonelaattojen saumauksesta asiakaspalveluun. Ihmiset ovat pääosin tympeitä, röyhkeitä ja koska väkeä on niin paljon, ei henkilökohtaista reviiriä ole olemassakaan. On siis ok töniä ja kävellä ihmisiä päin ja paikoittain jonottaminenkin on vain idioottien hommaa.



The last three nights we stayed at Best Western Causeway Bay, Hong Kong. In the morning we had "Do not disturb" -sign on our door so instead of knocking our door the housekeeping called us many times trying to ask if we wanted cleaning.

Meitä häiritsi myös suuresti se, että asiakkaan tyytymättömyys on aina hänen omalla vastuullaan eikä tilanteita edes yritetty korjata mitenkään ja vastaukseksi sai lähes poikkeuksetta käsien levittelyä. Emme yleisesti kokeneet olevamme asiakkaina emmekä matkailijoina tervetulleita ja meitä ihmetytti suuresti se, että asiakkaan rauhaa eikä yksityisyyttä kunnioiteta Kiinassa kuten muissa kohteissa, joissa olemme vierailleet. Hostelleissa sekä hotelleissa on henkilökunnalla erittäin matala kynnys tulla asiakkaan huoneisiin ja mikäli do not disturb - kyltti löytyy ja sitä käyttää ovessaan, tarkoittaa se, että huoneisiin voidaan soittaa eli häiritä asiakasta oveen koputtelun sijaan lankoja pitkin. Muutamaan kertaan meidän huoneisiin vain tultiin koputtamatta eikä meille oikein selvinnyt, että miksi. Tietysti kysyimme tunkeiluiden syitä vastaanotoissa, mutta kukaan ei halunnut tietää asiasta mitään tai kaikilta loppui englannin kielen taito siinä kohtaa kun asiaa koitettiin selvittää.


The "gym" at Best Western.

Vaikka 4 viikkoa Macaolla sekä Hong Kongissa suorastaan matelivat eivätkä tarjonneet meille juuri mitään elämyksellistä, jota haluaisi kokea uudestaan, menivät pokerit onneksi sitäkin paremmin, löysimme taivaallisen hyvää intialaista ruokaa ja mukavan paikan treenata päivittäin ulkosalla saastearvojen ja sään salliessa. 
Kerta elämässä riittää! 
Thanks for reading and see you soon! 
Emmi & Henkka 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti