perjantai 14. huhtikuuta 2017

Malesia - Langkawi - Kaukana Paratiisista

Viiden viikon Malesian reissumme pohjanoteeraus on ollut ehdottomasti Luoteis-Malesiassa sijaitseva Langkawi, joka koostuu 104 saaresta. Langkawin vetonaula on tax free - ostokset ja syy moiseen johtuu todennäköisesti siitä, ettei saarella ole muuta kilpailuvalttia naapurimaan paratiisisaariin nähden. Olemme viettäneet Langkawin pääsaarella koko viikon, sillä Henkalla on ollut nettipokeriturnaussarja käynnissä ja löysimme hyvän netin, joka on ollut todella harvinaista herkkua täällä Aasiassa, joten päätimme pysytellä kivassa guest housessa luotettavan netin äärellä. Meitä olisi kiinnostanut lähteä käymään päiväretkellä Thaimaan Ko Tarutaolla, joka sijaitsee n. 5km Langkawilta, mutta se idea kaatui otettuamme selvää kyseisen lähes aution saaren ihmiskaupparallista, joka velvoittaa paikallisia olemaan olematta tekemisissä länsimaalaisten kanssa. 





Palm trees make the best kind of shadows. 


Langkawin pääsaarella on pinta-alaa 478,5 neliökilometriä, mutta siltikin vain muutama kämäinen erilaisten meduusojen miehittämä hiekkaranta, jossa näkyvyys on yhtä selkeää kuin kuravedessä. Tiesimme etukäteen, ettei täällä voisi snorklata, mutta rantojen surkeus alitti varovaisimmatkin odotuksemme. Saaren länsipuolella sijaitseva Cenang Beach on saaren pisin ja luotaantyöntävin vesiurheiluhelvetti, jossa emme nähneet kenenkään uivan. Ranta soveltuu matkailijalle, joka haluaa kokeilla vesiurheilulajeja kohtuuhintaan sameassa vedessä, jossa meduusat viihtyvät. 








Cenang Beach is a beaten-up tourist trap with a lot of watersports going around. /// Cenang beach on kulahtanut turistirysä, jossa vesiurheiluhärvelit sinkoilee ympäriinsä. 



Emme ole nähneet meduusoista Langkawilla ollessamme yhtään ainoaa varoitusta, mutta Google tiesi kertoa, ettei meduusaongelmasta puhuta täällä turistikadon pelossa. Guest housemme henkilökunta suositteli meille Skull Beachia, joka on noin 150m leveä paikallisten suosima rannankuvatus. Vesi Skull Beachilla on yhtä sameaa kuin missä tahansa muuallakin Länsi-Malesiassa, mutta siellä pystyi nautiskelemaan rauhassa lämpimästä kelistä ilman vesiurheiluhärveleiden pärinää. 

Saimme molemmat Skull Beachilla shokit joltain rantavedessä lilluttelevalta yksilöltä, mutta Emmi osui pahemmin sen tielle. Meduusa pisti Henkkaa ranteeseen kun taas Emmi sai osumaa nilkkoihin, jalkapöytiin, ulkoreiteen sekä käsivarteen. Kävimme heti kaupasta ostamassa etikkaa, joka toimii meduusan pistokseen ensiapuna polttokohtiin kaadettuna. Polttava kipu kesti noin 6h ja pahimman osuman saanut ulkoreisi oli kosketusarka pari päivää iskun jälkeen. Kävit hyvät, ettei otus ollut Box Jellyfish eli kuutiomeduusa, jonka pisto voi olla hengenvaarallinen ja niitä elää myös Malesian merivesissä. 




Illuminati confirmed? /// Tällaiset jäljet jäi Emmin ja meduusan kontaktista. 


Kävimme pyörähtämässä Durian Perangin vesiputouksella ja nähtävyys pääsi heittämällä henkilökohtaiseen top 3 surkeimmat putoukset - listallemme. Paikka oli pieni, roskaisa, vesi likaista, täynnä lapsiperheitä ja ainut lohtu ajan hukalle oli, että vierailu putouksella oli ilmaista. 




Good thing that this was free of charge. /// Onneksi tämä huvi oli ilmaista. 




Dirty water and small pools was all that Durian waterfalls had to offer. /// Likainen vesi pienissä altaissa oli kaikki se mitä Durian vesiputouksilla oli tarjota. 


Countlessmilesandsmilesin mielikuva Langkawista on hyvin kaukana rantapallo.fin hehkuttamasta valkohiekkaisesta lomaparatiisista, mutta mikäli pyörit lähisaarilla ja olet kiinnostunut merkkituotteista ja luksusmerkeistä kannattaa ehdottomasti tulla tsekkaamaan luksusoutlettien tarjonta. Meillä on rinkat täynnä, mutta sen verran löytyi Emmin repusta kuitenkin tilaa, että Henkka osti Emmille lahjaksi Kenzon paidan, joka oli noin kolmasosa hinnasta, jonka saisi pulittaa vastaavasta paidasta Euroopassa.




Shallow, dirty and blurry water wasn't what we expected at all. /// Odotimme netistä lukemiemme hehkutusten perusteella rannoilta paljon enemmän. 




So called Black Sand Beach looked more like the sand was contaminated from the emissions of the factory next to it than an extraordinary beach. /// Black Sand Beach muistutti enemmänkin saastunutta rantaa kuin must see - nähtävyyttä. 


Huolimatta siitä, että Langkawin uintimahdollisuudet ja nähtävyydet olivat pettymyksiä, päätöksemme lähteä Malesiaan on ollut yksi reissumme parhaista ja tulemme lähitulevaisuudessa kiertämään Malesian itäpuolen saaret, sillä emme ehtineet niissä tällä pyrähdyksellä vierailemaan. Huomenna jatkamme matkaamme Kuala Lumpuriin, josta lennämme Balille ensi maanantaina. Bali on yksi reissumme kohokohdista, sillä olemme varanneet sieltä sukelluskurssin, joka on ensimmäinen meille molemmille. Lisäksi aiomme tutustua surffauksen saloihin, joten tehtävää riittää nähtävyyksien bongailun lisäksi 3,5 viikoksi hyvin. 




Goodbye Langkawi! At least the sunset was cool. /// Hyvästi Langkawi! Onneksi auringonlaskut olivat upeita. 


Otamme mielellämme vastaan vinkkejä Balille ja olemme erityisen kiinnostuneita hyvistä snorklaus- ja sukelluspaikoista sekä surffaukseen liittyvistä tipseistä. Kiitos kaikille tähän mennessä meille vinkkinsä ja palautteensa antaneille. Niistä on ollut meille hyötyä ja iloa. 

Thanks for reading and see you soon! 

Emmi & Henkka 

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Malesia - George Town - Fascinating Street Art & Delicious Street Food

Terveiset Malesian Langkawilta, joka sijaitsee Luoteis-Malesiassa lähellä Thaimaan rajaa. Aikamme on kulunut uimakelpoisia rantoja etsien ja koska Winamax Series - pokeriturnaussarja on meneillään netissä, on Henkan aika mennyt enimmäkseen pokeria pelatessa, sillä nämä ovat viimeisiä viikkoja, jotka voi viettää nettipokerin parissa. Australiassa astuu voimaan nettipokerikielto tuokokuun puolessa välissä, joten siitä lähtien kuvioissamme pyörii ainoastaan livepelaaminen. Tässä postauksessa kerromme fiiliksiämme Penangista, jossa vietimme kolme viikkoa ennen Langkawille tuloamme. 




Street art in George Town is so cool and these steel-rod sculptures tell about the city's history also. /// 52 erilaista terästaideteosta ympäri George Townia kertovat kaupungin historiasta. 


Ostimme Penangilla salikortit kahdeksi ja puoleksi viikoksi, jossa ehdimme käymään 27 jumpassa, joka oli melko hikinen suoritus siitä syystä, että ryhmäliikunnasta on ollut taukoa 3 kuukautta. Jumppatarjonta ja ohjaajien taso yllätti meidät positiivisesti, joten oli pitkästä aikaa kiva päästä treenaamaan paljon ja kovaa.




After a sweaty Grit Strength class. /// Pitkästä aikaa hikisenä Gritti-tunnin jälkeen.


Päivisin kiertelimme kartta kädessä ympäri George Townia etsien katutaidetta, josta kaupunki on kuuluisa. Emmin illat kuluivat reissua suunnitellessa, Netflixiä ja Youtubea katsoessa, sillä Henkka pelasi nettipokeria. Pelaaminen netissä on ollut erityisen haastavaa, sillä yhteydet ovat täällä Malesiassa yleisesti ottaen surkeita ja saattavat katketa yhtäkkiä eikä yhteyttä saa välttämättä heti takaisin. Muutamia käsiä on mennyt kokonaan ohi ja satunnaisia potteja vastustajalle, kun ei ole pystynyt maksamaan tai lyömään surkean yhteyden takia. 




There are a lot of quiet narrow streets like this in George Town. /// George Townissa on paljon kapeita pikkukatuja.




This one is called "The Cheating Husband". Our favorite!
 /// Taideteos, jossa pettävä aviomies lähtee paikalle saapunutta vaimoa karkuun ikkunan kautta pelkät alusvaatteet päällä. Suosikkimme!




Another fleeing related sculpture is made like there is a sheet rope coming from an old prison window. Where is Scofield? /// Vankilan ikkunasta on heitetty lakanaköysi alas, huikean hieno idea taideteokselle.



Viimeisen viikon majoituksesta meillä oli matkaa salille 4,5km, jonka taitoimme aina kävellen ja viime viikon tiistaina, jolloin Henkka oli sopinut ohjaavansa puolet Grit Strength-tunnista paikallisen ohjaajan kanssa, noin kilometrin käveltyämme alkoi satamaan kaatamalla vettä ja olimme muutaman kymmenen metrin jälkeen litimärkiä. Tietenkään yhtään vapaata taksia ei ollut saatavilla ja oikeastaan koimme kyydinsaantiyrityksen siinä vaiheessa turhaksi kun huomasimme että reppumme sisältöineen olivat myös kastuneet vaihtovaatteita ja pyyhkeitä myöden. Pääsimme salille hyvissä ajoin ennen tuntia, mutta meidän molempien puhelimet kastuivat siinä suihkussa, jossa kävelimme puolituntia. Oli kieltämättä erilainen kokemus olla litimärkänä ennen grittiä eikä vasta sen jälkeen. 


Viimeiseksi viikoksi majoituimme Malesian toiseksi suurimmassa kaupungissa George Townissa, joka on UNESCO maailmanperintökohde. Forbesin mukaan George Town kuuluu top10 "Cities for street food" - kategoriaan ja se on yksi parhaista paikoista viettää eläkepäiviään maailmassa. Lisäksi Forbes on rankannut Penangin maailman parhaaksi budjettimatkakohteeksi 2016. 




Delicious street food from Tiger Vegetarian at the street food market place near Gurney Plaza. /// Tätä herkullista street foodia Tiger Vegetarian-kojusta tuli syötyä monena iltana.




Street art painting about what George Town is famous for. /// Taideteos George Townin kuuluisuudesta eli katukeittiöstä.




You can also find some mouthwatering handmade little treats from the few chocolate shops in George Town. /// Georgetownista löytyy herkullisen katukeittiön lisäksi myös taivaallisia pikkuherkkuja.


George Town on mielestämme rauhallinen, viihtyisä ja siisti kaupunki eikä se vaikuttanut perinteiseltä suurkaupungilta, sillä rakennukset ovat matalia, kadut rauhallisia muutamaa päätietä lukuunottamatta, liikenne oli yllättävän tilaa antavaa eikä ollenkaan suurkaupungeille tyypillistä hektistä tööttäilyä ja rynnimistä.




Good way to get around George Town is to rent a bicycle. /// Hyvä ja halpa tapa pyöriä ympäri George Townia on vuokrata pyörä.




"Beca (Trishaw Paddler)"
 

Countlessmilesandsmilesin erinomainen kokemus Penangista ja George Townista koostuu edullisista katukeittiöistä, herkullisesta kasvisruuasta, George Townin omaperäisestä tavasta kertoa historiastaan terästaidetoesten avulla sekä tietenkin mahtavista Les Mills - jumpista Jatomi Fitness - salilla. 




"Cannon Hole"




"The Main Street"




"Budget Hotels"




"Kandar"




There is also a lot of other awesome street art to admire in George Town. /// George Townissa on rautataideteosten lisäksi myös paljon muuta taidetta ihaltavaksi.


George Town on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jonne tämä kaksikko palaa vielä varmasti uudelleen. 

Thanks for reading and see you soon! 

Emmi & Henkka 

torstai 6. huhtikuuta 2017

Effort vs Price - What is Blogging Like?

Hei! Me siirryimme tänään Penangilta Langkawille ja vietämme täällä ainakin seuraavan viikon. Jos joku lukijoistamme on käynyt Langkawilla, niin kuulisimme mielellämme mitä vain vinkkejä ruokapaikoista aktiviteetteihin. Täältä siis luvassa paljon kuvia ja juttua sitä mukaa kun ehdimme kirjoittamaan, josta päästäänkin tämän postauksen aiheeseen.
Blogin ylläpitäminen ei ole helppoa. Ei ole yksinkertaista kirjoittaa tekstiä yrittäen sisällyttää omian kokemuksiaan ja ilmaista niitä mahdollisimman realistisesti ja samaan aikaan miettiä, että kuinka monta lukijaa saa postaukselle jokaista siihen käytettyä tuntia kohden.



If you are into photography, George Town is one of the places you should definitely visit.




A delicious snack during art hunting in George Town.

Countlessmilesandsmilesin postauksien ideointi on pitkälti Emmin käsialaa, kuten myös suuri osa kuvista, sillä Henkan puhelimessa kamera ei ole niin laadukas, kun kuviltamme vaadimme. Kun meillä on jonkin asteinen idea siitä mistä haluamme kirjoittaa, laatii Emmi usein käsin paperille mind mapin riippuen käytettävissä olevasta ajasta, inspiraation tasosta ja asian määrästä. Tällä tavoin koitamme saada ylös kaikki asiat, jotka haluamme blogissa tuoda esiin ja kokonaisuudesta saa paljon selkeämmän kuin yrittäen koota ajatuksia kasaan kirjoittamisen kanssa yhtä aikaa. Kun teksti on saatu luotua ja se on kuvia vaille valmis, alkaa Henkka oikolukemaan ja asettelemaan kuvia ideoiden niihin samalla tekstejä.


Say cheese!

On mahdotonta julistaa todellista yksittäiseen blogipostaukseen kuluvaa tuntimäärää, sillä se vaihtelee blogin aiheesta, asia määrästä, netin toimivuudesta, sen hetkisestä keskittymiskyvystä, kiinnostuksesta sekä lukuisista muista tekijöistä. Normaalisti itse kirjoittamiseen, kuvien lataamiseen ja tekstiin asetteluun menee 2,5h - 5h / postaus, mutta olemme kirjoittaneet muutamaa julkaisua 6 - 8 tuntia. Tähän arvioon ei ole laskettu aikaa, joka menee kuvien ottoon ja postausideointiin. Pyrimme lenkeillä ja pitkillä siirtymisillä pohtimaan asioita, joista kirjoitamme, jotta sisällön laatiminen onnistuisi helpommin siinä vaiheessa kun tekstiä pitäisi saada tuotettua lukijoiden nähtäväksi.



Sunset at Langkawi.

Joskus motivaatio kirjoittamiseen on korkea ja toisinaan taas tuntuu typerältä kirjoittaa samasta kohteesta moneen kertaan, vaikka aktiviteetit vaihtuvat ja päivät ovat erilaisia. Paras inspiraation lähde on mielestämme lukijoiltamme saamamme palaute, jota haluaisimme mieluusti kuulla enemmänkin. Siitäkin huolimatta, että kirjoittamiseen kuluu joskus työpäivän verran tunteja ilman palkkaa, on antoisaa kuulla lukijoiden ajatuksia ja kuulla, että kirjoituksestamme on ollut jonkin sortin iloa, huvia tai hyvässä tapauksessa hyötyä. Teemme toistaiseksi tätä omaksi ja lukijoiden iloksi, mutta haluamme tulevaisuudessa kehittää blogiamme laajemman lukijapiirin silmien alle, niin että meille jäisi kirjoittamisesta reissupäiväkirjan ja hyvän mielen lisäksi muutakin. Aika, kehitys ja motivaatio kaikki yhdessä sanelevat mihin blogimme rahkeet riittää jatkossa.



Maybe the coolest steel rod sculpture from the total of 52 different ones that there are in George Town.

Totaalinen biitti bloggauksen ja yhteydenpidon kannalta oli viime viikkoinen puhelimien kastuminen, jonka johdosta joudumme molemmat ostamaan uudet puhelimet jo toistamiseen tällä reissulla. Tästä insidentistä pääsee lukemaaan meidän seuraavasta postauksesta, jossa kerromme myös ihanasta Penangista, jossa vietimme yhteensä 3 viikkoa.



Our first day at Langkawi offered us a beautiful sunset. Stay tuned for more pics from here.

Thanks for reading and see you soon!
Emmi & Henkka 

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

150 Days Behind And at Least as Many Reasons to Keep Going

Mikä saa ihmisen matkustamaan pitkäksi aikaa? Mitkä asiat johtivat matkamme syntyyn? Tässä postauksessa haluamme päästää lukijat vähän syvällisempien asioiden äärelle ja valottaa ajatuksiamme ja syitä siihen miksi me päätimme lähteä pitkälle reissulle ja mikä sai meidät hankkimaan working holiday - viisumit Australiaan.


Emmi on lapsesta asti haaveillut asuvansa joskus Amerikassa, vaikkei ollut siellä ennen 08-09 au pari - vuottaan koskaan päässyt käymään. On haastavaa koittaa palata lapsen ajatusmaailmaan ja miettiä, mitkä olivat ne päällimmäiset tekijät, jotka saivat pienen tytön haluamaan niin mielenkiintoiseen ja paremmalta vaikuttavampaan maahan. Joitain positiivisten mielikuvien aiheuttamia syntipukkeja ovat elokuvat, joista huokuu aito amerikkalainen elämänilo ja rento asenne, mutta myös tunne siitä, ettei kuulu siihen kulttuuriin, jossa on kasvanut, on ollut vahva siitä asti kun on oppinut haaveilemaan.



Two of our favorite cities in one picture: New York New York in Las Vegas.

Suomalainen kateus ja katkeruus ovat  mielestämme luotaantyöntäviä kulttuurivitsauksia ja niihin on saanut törmätä jo ala-asteen ensimmäisillä luokilla: jos ei kadehdittu järjestäjävuorossa olevaa oppilasparia, joka sai olla välitunnit sisällä luokkahuoneessa, kun muut lapset "joutuivat" menemään ulos, supistiin luokkakaverin uusista trendifarkuista negatiiviseen sävyyn, kun haukkujilla itsellään ei vielä ollut samanlaisia. Meno ei juuri kehittynyt parempaan suuntaan siirryttäessä yläasteelle ja kadehtiminen ja kateus kasvoivat siinä missä oma ikäluokkakin. Vaikuttaa siltä, että samat perisuomalaiset myrkkyarvot jahtaavat Suomen kansaa monttuun saakka. Paras tapa koittaa välttää niille altistumista on matkustus ja niiden asioiden vaaliminen, jotka tekee itsensä onnelliseksi keskittyen vain omaan onneensa. Ihmisten omien unelmien saavuttaminen tuntuu jäävän puolitiehen, koska ollaan liian kiireisiä kadehtimaan ja arvostelemaan tuttavan tai naapurin tekemisiä.



We miss views in Arizona.




Grand Canyon, AZ

Jokaiselta lomareissulta palatessa on iskenyt  ahdistus kun on havahtunut siihen, että taas menee hetki kun pääsee seuraavaan reissuun ja olemme monesti lomilla ollessamme ideoineet jo seuraavaa matkaa ja näin tsempanneet itseämme Suomi-arkeen palaamisessa. Päin naamaa paukkuvat ovet ja suupielet alaspäin kulkevat ihmiset eivät houkuttele pinnistelemään harmaassa ja kylmässä ympäristössä, jonka kansalaiset luokittelevat itsensä onnekkaiksi, jos kesäkelit kestävät yli kaksi viikkoa.
Koska Amerikkaan on suhteellisen hankala saada työlupaa, pohdimme 2016 tammikuussa Floridassa lomalla ollessamme, että mikä voisi olla juuri meille se paras vaihtoehto matkustaa ja tehdä samalla töitä.  Koska moni tuttumme on tai on ollut wh-viisumilla Australiassa ja kehunut kokemusta, päätimme alkaa ottamaan selvää aiheesta enemmän ja havahduimme siihen, että vuoden aikana ehtisimme oppimaan sukelluksen saloja, surffausta ja terävöittämään myös englanninkielen taitoamme samalla töitä tehden niin ettei matkakassa kuihtuisi olemattomiin. Tuohon aikaan meillä ei ollut tietoakaan suunnitteilla olevasta Australian nettipokerikiellosta, joten idea alkoi lyhyessä ajassa tuntumaan täydelliseltä ja haimme viisumeita puolivuotta idean syntyhetkestä. Viisumimme Australiaan hyväksyttiin viikon sisällä hakemisesta ja dead line working holiday:lle asettui vuosi myöntöpäivästä eteenpäin.



Frenchman's Cove, Jamaica

Menimme naimisiin kesällä 2014 ja jo sitä ennen kaavailimme lukuisia erilaisia variaatioita mahdollisista häämatkakohteista, joihin haluaisimme matkata, mutta runsaiden ja toinen toistaan mehukkaampien kohteiden vertailu ja pois sulkeminen tuotti sen verran vaikeuksia, että päätimme häiden kynnyksellä lykätä häämatkamme kunnes häät oli juhlittu ja omistusasunto hankittu. Koska häämatkan lykkääminen ei tuntunut enää hyvältä vaihtoehdolta, päätimme yhdistää sen working holiday - vuoteemme.



The best day of our lives so far. Trying to keep this level of happiness every day.

Reissuamme on takana nyt 150 päivää ja olemme huomanneet, miten ympäristö ja ilmapiiri vaikuttavat meidän omaan luonteeseemme ja yleiseen fiilikseen. On ollut suorastaan mahtava kokemus oppia itsestään, että miten huonosti viihdyimme Macaolla ja Hong Kongissa, jossa ihmiset ovat tympeitä, itsekkäitä ja välinpitämättömiä. Hienot pilvenpiirtäjät ja upeat ostoskeskukset jäivät yleisen surkean ilmapiirin varjoon ja juuri tuon kuukauden aikana koimme vahvinta kaipuuta Jenkkeihin, jossa ihmiset ovat rentoja, ystävällisiä ja ottavat toisiaan huomioon. Rakastamme small talk-kulttuuria ja meistä molemmista on kiva jutella tuntemattomille, ilman että leimataan hulluksi, jota usein myös Suomessa saa pelätä. Malesiassa, Japanissa ja Jenkeissä on ollut huippua kävellä ulkona ja löytää niinkin yksinkertaisesta aktiviteetista uusi mukavuusleveli, kun ihmiset tuntuvat olevan tyytyväisiä elämäänsä ja hymyilevät ja tervehtivät vastaantulevia, vaikka kaatosateessa. 
Me olemme molemmat erilaisia luonteita, vaikka rakastamme samoja asioita harrastuksista ruokiin ja kaikkeen siltä väliltä. Henkka on rauhallinen ja harkitseva, kun taas Emmi on vauhdikas ja määrätietoinen, mutta kummatkin meistä viihtyy täällä paljon paremmin kuin Suomessa ja tunnemme olevamme täällä paljon iloisempia, rennompia sekä tyytyväisempiä ihmisiä, vaikka jokainen päivä tai edes viikko ei ole yhtä paratiisia. Yhtälailla reissussa on hoidettava pyykinpesu ja pankkiasiat kuten myös normiarjessa Suomessa. Yksi konkreettinen esimerkki positiivisesta muutoksesta on ollut se, että tämä reissu on vieroittanut Emmin kokonaan rannekellosta, jota ilman ei voinut edes ruokakauppaan Suomessa lähteä. 



150 days of happy traveling behind.
Kateus, katkeruus, yleinen ilmapiiri, erilaisuuden sietämättömyys, verotus ja sääolosuhteet ovat asioita Suomessa, jotka saavat meidät miettimään paluulippujen ostamista useampaan kertaan ennen ostopäätöstä. Kaikista noista negatiivisista asioista huolimatta kaipaamme Suomessa ystäviämme, rakkaitamme, GoGo - liikuntakeskusta maailman parhaine ryhmäliikuntatunteineen, ruisleipää ja aina saatavilla olevaa kylmää hanavettä. 
Suunnitelmamme elävät sitä mukaa, kun matkustamme ja löydämme kohteita, joissa viihdymme. Saamme arvokasta perspektiiviä tulevaisuuteen ja maailmankuvaan paikoista, joissa taas emme viihdy ollenkaan, sillä mielestämme oman mukavuusalueen ulkopuolelta oppii oikealla asenteella enemmän kuin vain mieluisissa paikoissa reissaamalla. On mahdotonta sanoa, missä olemme puolen vuoden päästä, sillä mitä enemmän matkustamme, sitä enemmän kiinnostumme uusista paikoista. Suurin nyrjähdys suunnitelmiimme on ollut Australian tuleva nettipokerikielto, joka vaikuttaa rajoittavasti asettumispaikkamahdollisuuksiimme, sillä netissä voit hyvällä yhteydellä grindata vaikka uikkarit jalassa rannalla.
Countlessmilesandsmiles kiittää lukijoitaan, jotka ovat jaksaneet seurata reissukuulumisia ja ovat suoneet aikaansa ajatuksillemme kohteista, joissa olemme käyneet. Haluaisimme mielellämme palautetta blogistamme ja kiitämme Teitä, jotka olette sellaista jo antaneet.



Countlessmilesandsmiles <3 Above & Beyond

Thanks for reading and hope to see you again!
Emmi & Henkka 


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Malesia - Penang - Trying to Catch A Fitness Overload

2 viikkoa takana Malesiassa ja siitä viikko Penangilla. Olemme tässä ajassa ihastuneet Malesiaan hurjasti ja ihmetelleet miksemme ole käyneet täällä ikinä aiemmin. Ennen tänne tuloa emme oikeastaan tienneet Malesiasta hirveästi muuta kuin, että Kuala Lumpurissa sijaitsee Petronas-kaksoistornit ja Sepangissa F1-rata. Tiesimme myös, että täällä on lämmintä ja Googlen mukaan hyviä paikkoja snorklata, joten ajattelimme, että Malesia voisi olla kiva etappi ennen Balia. 




This is where we have been swimming in Penang.




Changing hotels.


Tässä postauksessa kerromme kuulumisiamme Malesian Penangilta, jossa vietämme yhteensä ainakin kaksi viikkoa, sillä löysimme täältä salin, jonne ostimme kahden viikon jäsenyydet, koska heillä oli tarjolla laaja valikoima Les Millsin ryhmäliikuntatunteja.

Käytimme kuningas-Googlea tarkoituksenamme kartoittaa Penangin aktiviteettimahdollisuuksia, sillä ulkona treenaaminen tässä kuumuudessa (+30-35) on melko tuskaisaa. Vesi on Penangilla liian sameaa snorklaukseen, joten päätimme etsiä kuntosaleja, että saisimme päivittäisen liikunta-annoksen tyydytettyä ja näin Henkka löysi sopivan liikuntakeskuksen huippujumpilla, joita on nyt tullut testattua kohta viikonpäivät. 

Olemme olleet Jatomi Fitnessiin erittäin tyytyväisiä ja yllätyimme positiivisesti ohjaajien tasoon, joka ylittää heittämällä Santa Monicassa testaamamme 24h Fitness Centerin tason. Täällä musiikin volyymia ei säästellä, joka on hyvä asia, mutta ohjaajien puheesta ei välillä saa selvää, koska mikki on laatuunsa nähden liian kovalla ja näin ollen ohjaus on välillä puuroisaa. Ohjaus on tunneilla englanniksi, sillä Malesia on monikulttuurinen maa, jossa osataan hyvin englantia. Joillain tunneilla ohjaajia on 2-3 joten asiakkaat saavat helpommin yksilöllistä ohjausta.




So Grit is 100% love.


Tutustuimme muutamaan ohjaajaan ja kerroimme heille, että Henkka on myös Les Mills - ohjaaja ja GRIT - tunnin jälkeen yksi heistä tuli kysymään haluaisiko Henkka ohjata GRIT STRENGTH - tunnin hänen kanssaan ensi viikolla. Tarjous tuli kuin tilauksesta, sillä Henkka on pitkin reissua ikävöinyt ohjaamista ja odottaa nyt innolla, että pääsee vetämään GRIT:iä englanniksi. 




It was raining a little bit but we got the whole beach to ourselves.


Olemme viihtyneet Malesiassa joka osa-alueen huomioon ottaen erittäin hyvin eikä pienetkään vastoinkäymiset, kuten meduusan pistos tai Genting Highlandsin hotellisekoilu latista hyvää fiilistämme. Onneksi meillä on yhteensä viisi viikkoa aikaa nauttia Malesian katukojujen herkullisista antimista, ystävällisestä ilmapiiristä, lämpimästä säästä, edullisista hinnoista, kulttuurista, historiasta sekä luonnosta. 




There is a street full of little street food places where you can pick up the ingredients and they will make the portion for you. Most of the options are fried but they also have plain tofu that we really love.




Tofu, eggs, rice and a lime juice for lunch and it cost under 2 euros.


Kaiken kaikkiaan Malesia vaikuttaa olevan erittäin suvaitsevainen monikulttuurisuutensa ansiosta ja matkalijoihin suhtaudutaan ystävällisesti. Meidän mielestämme on hienoa, että täällä ei törmää siihen, että matkailijoilta yritettäisiin lypsää yhtään sen enempää rahaa kuin paikallisiltakaan toisin kuin Jamaikalla, jossa turisteille oli törkeät hintalisät lähes joka paikassa. 

Countlessmilesandsmiles on löytänyt yhden suosikkikohteensa ja voi lämmöllä suositella Malesiaa jokaiselle kukkarolle, sillä vaihtoehtoja on ruokapaikkojen ja palveluiden suhteen laidasta laitaan. 

Thanks for reading and see you soon! 

Emmi & Henkka 





sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Malesia - Pulau Pangkor - Small, Local and Happy for Now

Tässä postauksessa kerromme mitä saimme selville kahden päivän aikana Pulau Pangkorista ja yleisiä fiiliksiämme Malesiasta.
FRIDAY MARCH 17TH, PULAU PANGKOR
Varasimme snorklausretken Non San Watersportsilta 50MYR (10,60€) hintaan, johon kuului moottorivenekuljetus meille molemmille pienelle Pulau Giamille Pangkorin länsipuolella. Saimme itse päättä kuinka kauan halusimme viettää aikaa Giamilla ja sovimme kuljettajan kanssa, että hän hakee meidät 3 tunnin päästä, jonka ajattelimme riittävän hyvin pulikoimiseen 8 viikon snorklaustauon jälkeen. Vesi oli todella sameaa ja parhaimmillaan näkyvyys oli metrin luokkaa. Näimme 4 eri kalalajia, muutaman ravun sekä kotilon, joten kokemuksemme jäi melko laimeaksi, vaikka  nimenomaan se spotti jossa olimme, piti olla hyvä snorklaukseen.



A view from Pulau Giam.

Jälkikäteen kuulimme retkenjärjestäjän henkilökunnalta, että maaliskuussa vesi on sameaa ja paras aika Pangkorilla snorklailuun on loppuvuodesta, jolloin vesi on kirkkaimmillaan. Se, että he tiesivät, ettemme näkisi juuri mitään veden sameuden takia ja  silti myivät meille retken, tuntui aika erikoiselta näin kuluttajan näkökulmasta. Olisi ollut mukava tietää, että näkyvyys on jotain surkean ja huonon väliltä ennen retken varaamista, sillä olisimme harkinneet jotain muuta aktiviteettia tuolle päivälle, mutta ainakin saimme nauttia rauhallisesta rannasta ja lämpimästä vedestä koko iltapäivän.



A small beach next to Pulau Giam where you can chill out and don't have to be worried about monkeys stealing your stuff.

Koska spotti oli pieni eikä siellä juuri nähnyt polviaan pidemmälle, Countlessmilesandsmiles ei voi suositella Pulau Giamia tämän näytön perusteella snorklaukseen. Kuulimme vielä myöhemmin majatalomme omistajalta, että kyseisellä spotilla ei ole enää yhtään koralleja, sillä ihmiset ovat tuhonneet ne piittaamattomuudellaan. Näin ollen vaikka vesi olisikin ollut kirkasta, olisi näky ollut silti melko ankeaa katseltavaa.


Going to dip in.




A small quiet place to snorkel, it might not be on the tourist season though.




A quick five minute hike through the jungle to the other side of Pulau Giam.


You should definitely buy your own snorkeling gear if you are planning to snorkel more than once. Most times rental gear is awful and it's not as enjoyable to snorkel if the equipment is bad.

Pangkorilla kannattaa ehdottomasti vuokrata skootteri tai polkupyörä, jolla pääsee liikkumaan kätevästi ympäri saarta. Me maksoimme 30MYR / päivä yhdestä skootterista, joka oli mielestämme ihan ok hinta, vaikka esim. Indonesiassa ja Thaimaassa on paikkoja, joissa skootterin saa vuokrattua murto-osalla tuosta hinnasta. Saarella on kaksi bensa-asemaa, joista toinen sijaitsee itäpuolella ja toinen etelässä. Asemien lisäksi bensaa saa ostettua pulloittain paikallisien kioskeista, ruoka- ja hedelmäkojuista, mutta heiltä ostettuna bensa maksaa hieman enemmän. Löysimme iloksemme saaren eteläpuolelta kuntosalin (Island fitness & gym), johon suunnittelimme menevämme toisena iltana, mutta koska olimme aivan poikki snorklaus- ja uintisessiosta, jäi salitreeni osaltamme vain haaveeksi. Salilla oli hyvä valikoima vapaita painoja, penkki, muutamia laitteita ja kaksi spinningpyörää. Nämä ja kaiken muun saa käyttöönsä 5MYR (1,10€) hintaan, joka on huikean hyvä diili niinkin hyvästä salista.



Pulau Pangkor sign.

Hintataso Pangkorilla on kauttaaltaan edullinen, mutta itäpuolen kalastajakylä, jossa suurin osa paikallisista asuu, on selkästi länsipuolta edullisempi. Vertailimme ruokapaikkojen hintoja ja annokset maksavat 2-6 kertaa enemmän saaren länsirannikolla, jossa rannat ja matkailupalvelut sijaitsevat. Pangkorilla tuntuu olevan tyypillistä se, että ravintolat ovat auki joko lounas- tai illallisaikaan ja 21 jälkeen illalla saattaa olla haastavaa löytää ruokaa, sillä koko saari hiljenee ainakin arkena tuohon aikaan. Saarella on etelässä yksi 7Eleven, joka on auki 24h, joten välipalaa ja evästä saa ympäri vuorokauden, jos sattuu käymään niin, ettei enää illalla löydä mieleistään ravintolaa. Monet ravintoloista ovat kiinalaisten siirtolaisten omistamia ja niiden menut ovat usein vain kiinaksi ilman kuvia, joten jos haluaa lotota ja kokeilla onneaan tilaamalla randomilla jotain, niin sekin varmasti onnistuu, sillä osa paikallisista ei osaa englantia ollenkaan. 
Malesiassa osataan yleisesti hyvin englantia ja ihmiset ovat todella auttavaisia. Ei tarvitse kuin näyttää siltä, että on vähän pihalla kuvioista tai muuten vaan hukassa, niin heti saa kyllä apua ja neuvotaan oikeaan suuntaan. 



Enjoying the silence and lack of tourists.

Countlessmilesandsmiles suosittelee Pangkoria muutaman päivän etapiksi, sillä aktiviteettivaihtoehdot ovat melko suppeat verrattuna esimerkiksi Langkawin tarjontaan. Mikään bilesaari Pangkor ei ole ja mielestämme se soveltuukin rauhaa rakastaville matkailijoille paremmin kuin bileperhosille. Pangkor on myös suosittu saari malesialaisten keskuudessa, joten viikonloppuisin majoitukset ovat selkeästi tyyriimmät ja saattavat olla paikallisten lomaviikolla jopa täynnä, joten majoitus kannattaa varata ajoissa. Itse yövyimme Pangkor Guesthouse SPK:ssa, joka sijaitsee saaren itäpuolella kalastajakylässä. Palvelu majatalossa oli ystävällistä ja saimme vuokrattua sieltä myös skootterin pariksi päiväksi.  



Where would you go if you could choose one?

SATURDAY MARCH 18TH, FROM PULAU PANGKOR TO PULAU PENANG
Meidän oli tarkoitus olla Pangkorilla vain yksi päivä, sillä itsemme tuntien emme viihdy kauaa pienessä paikassa, jossa ei ole paljoa tekemistä, mutta koska päätimme ensimmäisenä päivänä ottaa seuraavaksi päiväksi snorklausretken, ostimme vielä yhden lisäyön samaan majoitukseen. 
Lähdimme launtaina Pangkorilta kohti Penangia, joka sijaitsee Luoteis-Malesiassa noin 190km Pangkorista. Matkamme taittui yhteensä kahdella ferryllä, kolmella bussilla ja muutama kilometri tietysti kävellen ja kaikkeen tähän kului aikaa 10h, joka tarkoittaa 19km keskituntinopeutta. Opimme kertaheitolla, että Malesiassa kannattaa välttää viikonlopuisin matkustusta, sillä juna-asemalla saimme tietää, että sen päivän seuraavankin kaikki junat olivat täynnä. Onneksi kyseessä ei ole vain parin viikon lomareissu, sillä olisimme hukanneet kallisarvoisista päivistä juuri yhden busseissa ja asemilla istuessa. 



Bye bye Pulau Pangkor.

Ostimme Penangissa kahden viikon salikortit todella vakuuttavan oloiselta salilta, jossa on tarjolla suosikki Les Mills - jumppiamme ja pääsemme molemmat treenaamaan paikat helliksi seuraavan kahden viikon aikana, joten jumitamme siis ainakin seuraavat pari viikkoa Penangilla.



Can't wait to go to Les Mills classes first time for ages.




Had to buy towels for the gym and of course nail polish for Emmi.


Thanks for reading and see you soon!
Emmi & Henkka